Aika siirtyä eteenpäin...

Kommentoi
Reenipäiväkirja80 jää historiaan. Tsekkaa uusi sivustoni:

Radio Kuopion haastattelussa

Kommentoi

Tänään aloitettiin aamu Radio Kuopion haastattelulla. Käykäähän tsekkaamassa minun ja päävalmentajamme Janne Kainulaisen mietteet näin kauden alun alla.

Katso video alta tai alla olevasta linkistä:
https://www.facebook.com/radiokuopio/videos/664942077002427/


Kummiyritykseni kaudella 2016-2017: LähiTapiola Savo & Kolmen Sähkö Oy

Kommentoi


Tulevalla kaudella kummiyrityksenäni toimii LähiTapiola Savo ja Kolmen Sähkö Oy. Kummiyritys on tärkeä palanen taloudellisena tukena urheilussani. Hienoa saada edustaa kyseisiä firmoja pelikentällä!

Kauden alku lähestyy kovaa vauhtia ja vielä on tämä viikko aikaa hioa taikasauvoja kuntoon viikonlopun kamppailuun. Ensi lauantaina kausi starttaa Lappeenrannassa NST:n vieraana. Juuri äsken lisenssiä maksaessa alkoi sopivasti vatsan pohjalla jo kutittamaan alkava kausi. 

Hienoa päästä aloittamaan kausi näin kovan joukkueen ja taustaryhmän kanssa. Myös omat yhteistyökuviot ovat hyvällä mallillaan tällaisen joukon kanssa. Vielä toki lisääkin mahtuu mukaan, ole rohkeasti yhteydessä!

Sählysynttäreillä 2!

Kommentoi

Nämä ovat parhaita tapahtumia. Päästiin meidän tulevan kauden maalivahdin Niko Frilanderin kanssa Aten 8v sählysynttäreille. Nämä oli jo toiset säbäsynttärit jonne pääsin mukaan edustamaan Welhoja ja edustusjoukkuetta.

Sählysynttärit pidettiin Kuopio-hallilla, jossa ensin käytiin pelailemassa pienellä säbäkentällä. Tämän jälkeen mentiin herkuttelemaan yläkertaan. Hienoa päästä edustamaan Welhoja tällaisiin tapahtumiin, näissä tapahtumissa rakennetaan Welhoperhettä. Toivottavasti lahjat kelpasivat Atelle!

Lahjoina edustusjoukkueelta hieman pelipaitaa, sekä pipoa talven pihapeleihin. 

Haussa kummiyritys kaudelle 2016-2017

Kommentoi

Suurin kentän ulkopuolinen yhteistyökuvio on tältä kaudelta vielä solmimatta, nimittäin kummipelaajayhteistyö. Viime kaudella sain edustaa Kuopion helluntaiseurakunnan Nuorteniltaa, mutta tulevalle kaudelle kummiyritys on vielä hakusessa. Tämä onkin suurin haaste vielä kentän ulkopuolella ennen kauden alkua.

Kummiyritys tarjoaa taloudellista tukea pelaajan kausivelvoitteisiin seuraa kohtaan ja saa näin ollen vastapalveluksena näkyvyyttä kausijulkaisussa, kotiotteluiden kuulutuksissa sekä SB Welhojen internet-sivuilla. Myös yritys saa VIP-kausikortteja yrityksen käyttöön, sekä mahdollisuuden osallustua VIP-ottelutapahtumiin, joita järjestetään muutaman kerran kaudessa. Myös mainospaikka pelaajan peliasussa on mahdollista hommata kummiyritysyhteistyön kautta. Kummiyritysyhteistyön hinnat yritykselle ovat alkaen 450€ ja paitamainoksen kanssa alkaen 750€.

Näiden lisäksi pystyn itse tarjoamaan yritykselle näkyvyyttä blogin kautta netissä ja sosiaalisessa mediassa. Pidän tärkeänä, että yritys saa positiivista julkisuutta kauttani ja että saan edustaa yritystä ja toimia sen "mainoskasvoina".

Mikäli ajatus yhteistyöstä alkoi kiinnostamaan, niin ole rohkeasti yhteydessä. Myös voit vinkata kaverille, mikäli hän olisi kiinnostunut nappaamaan minut kummipelaajakseen.

Minut tavoitat parhaiten:
olli.taskinen(at)gmail.com
p. 050 4645 451

Puma mukana tulevallakin kaudella!

Kommentoi

Kauden alku lähestyy huimaa vauhtia ja ajatuksissa on rakentaa tulevalle kaudella kokonaisuutta, jossa pelaamiseen pystyisi keskittymään mahdollisimman hyvin. Työkuviot olen saanut jo järjestettyä paremmin kuin hyvin, mutta tästä lisää tuonnempana omassa kirjoituksessaan. 

Yhteistyökuviot ovat suuri osa myös tätä kokonaisuutta ja olenkin todella kiitollinen siitä kuinka hyviä kuvioita olen saanut jo aiempina kausina luotua. Tästä on hyvä jatkaa. Yksi suurimpia yhteistyökuvioita ovat varusteet. Fat Pipen mailojen yms. varusteiden lisäksi saan tyytyväisenä jatkaa Puman urheiluvarusteiden käyttöä. Puma toimii yhteistyökumppaninani tulevallakin kaudella ja näin ollen luotan Puman pelikenkiin ja lenkkikenkiin treenatessa ja pelatessa. Tämä on suuri tuki ja apu, sillä urheiluvarusteiden haluaa olla näillä harjoitus ja pelimäärillä kunnossa. 

Puman EvoSPEEDSTAR S Ignite löytyy hauskana kaksivärisenä vaihtoehtona, jossa toinen kenkä eri väriä.

Tulevan kauden pelikenkä löytyy Puman EvoSPEEDSTAR S Igniten, EvoSPEED Indoor 1.5:n ja EvoSPEED Indoor 3.5:n väliltä. Jo monena vuotena käytössä ollut EvoSPEEDSTAR-malli sai lenkkikengistä tutun Ignite-pohjan joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Tulevat viikot siis tiukkaa testiä mikä tuntuu toimivan parhaiten. 

Ja onhan nuo Puman vapaa-ajan tekstiilit todella makeita! Tämän vuoden malliston paidat yms. kultaprintteineen toimii todellakin. Kiitos Puma!






Kädenjälkeä kauppojen hyllyillä: Fat Pipe Fat-mailat

Kommentoi
Kuopion Prisman ja Intersportin hyllyiltä löytyi omaa kädenjälkeä.

Muotoilijan yksi parhaista fiiliksistä on nähdä omaa kädenjälkeä valmiina tuotteena. Jo pienestä pitäen pidin siitä tunteesta kun jonkin projektin sai päätökseen ja näki omaa tekemistään valmiina pakettina. Tänä kesänä saatiin yksi rajapyykki rikki, kun omaa designiä löytyy nyt kauppojen hyllyiltä ympäri maailmaa.

Fat Pipen Fat-mailojen grafiikka on hyvin pitkälti minun käsialaa. Fat nimeä kantavaa mailaa löytyy 23, 27 ja 29 jäykkyisenä, jotka erottuvat toisistaan erilaisen värityksen ansiosta.

Hienoa on saada jalkaa oven väliin tällaisiin projekteihin, sekä hienoa saada työskennellä salibandyn parissa. Pakko arvostaa tällaista rajapyykkiä!





BOOM! Kesäpihdeissä: siirtopommi Pauno Kajoksinen

Kommentoi
Viekas taituri Pauno Kajoksinen on aiemmin urallaan edustanut mm. Joensuun Josbaa sekä UHC Usteria. Kuva: Jari Turunen

Boom! Welhot jysäytti yhden kaikkien aikojen siirtopommeista Welhojen historiassa kun Pauno Kajoksinen kirjoitti sopimuksen Welhojen riveihin. Joensuussa Salibandyliigaa ja Sveitsissa UHC Usterin riveissä pelannut kaveri on erittäin tervetullut Welhojen jo kovaksi huhuiltuun nippuun. Parhaimmalla kaudellaan viekas laituri on yltänyt Salibandyliigan pistepörssin sijalle 6. tehoin 20+27=47, joten tilastojenkin valossa yksi Welhojen kovimmista hankinnoista.

Pauno on itselle tuttu Savo-Karjalan juniorisarjoista kun olin valmentajana -92 ja -93 -syntyneille pelimiehille Nilsiässä. Tuolloin Pauno erottui silkkisten käsien ja viekkaan pelisilmän ansiosta.

Otin miehen piinapenkkiin ja saa mies nyt itse kertoa kuinka päätyi Kuopioon ja Welhoihin.

Hei Pauno, kuka olet ja mistä tulet?
- Olen 22-vuotias sittemmin Joensuulaistunut syntyperäinen Juukalainen. Syksyllä musta tulee Jyväskyläläinen ja asuin viime vuoden Sveitsissä. En oikein siis osaa sanoa mistä tulen Kuopioon. Harrastan sählyn lisäksi tennistä, sulkapalloa, biljaridia sekä uhkapelejä, kaikkia aina vähän kausittain mikä milloinkin kiinnostaa. Nykyisin myös nukun öisin.

Miksi Welhot? Pitääkö paikkansa, että opiskelet Jyväskylässä ja pelaat Kuopiossa? Kuinka tämä yhtälö toteutetaan?
- Pitää paikkansa. Sen näkee syksyllä miten se käytännössä toteutuu, mutta lähtökohtaisesti on ajatuksena, ettei hirveästi tarvitse poiketa käymään kotona akselilta Jyväskylän yliopisto- Rautsin auto- Kuopiohalli. Toivottavasti kaikki toimii mallikkaasti järjestelyn suhteen.

Ottajia olisi varmaan riittänyt Suomen rajojen sisä- ja ulkopuolelta?
- Varmasti jos tarpeeks oisin maksanut.

Viime kauden vietit Sveitsissä. Millainen kokemus on pelata ulkomailla salibandya?
- Pelillisesti vuosi oli aika kaksijakoinen, Usterissa ei onnistunut oikein mikään ja Mendrisiossa meillä oli niin ylivoimainen ketju sarjatasoon nähden ettei siellä voinut oikein epäonnistua. Muuten kokemuksena erittäin siisti ja suosittelen kaikille, Suomen poliittista parodiaakin osaa arvostaa eri tavalla kun on nähnyt muunlaisia ongelmia erilaisessa kontekstissa.

Harjoittelet kesän Joensuussa. Kuinka kesätreenit ovat sujuneet?
- Tenniskauteni on ollut epätasaisin miesmuistiin. Tänään sain kuitenkin tärkeän päänahan idolistani Otto Moilasesta. Liikkunut olen aika paljon, pääasiassa pallopelejä monipuolisesti harrastellen. Omasta mielestä olen huomattavasti paremmassa kunnossa kuin kesäkuun alussa kun aloitin treenaamisen, mutta tekemistä tietysti riittää kun en varsinaisesti mikään taskuraketti tai maratonjuoksijan prototyyppi ole. 

Muutaman kerran olet päässyt olemaan Welhojen tapahtumissa mukana. Miltä joukkue ja ilmapiiri joukkueessa vaikuttaa?
- Tekemisen meininki on ollut hyvää ja porukka on ottanut hyvin mukaan. Aina positiivista kun on urheilumiehiä joita voi valistaa ja sit junnuja jotka valaisee ekoista naisseikkailuistaan. Uskon että mixi on ihan toimiva. 

Kuopion torilta kuulunut huhuja ”kaikkien aikojen Welhoista” ja sinun sopimuksen julkaisu vahvistaa väitettä. Onko ensikaudella kasassa "kaikkien aikojen Welhot"?
- Paperilla varmasti ollaan aika lähellä mikäli nyt kaikki menee kuten suunnitellusti. Kuitenkin tuohon kysymykseen vastaa sitten peliesitykset keväällä, jolloin nähdään mitä tästä joukkueesta saadaan ulosmitattua. Toripuheissa Suomi on ennakoitu futiksen MM-kisoihin jo vuosikymmeniä :). 

Kiitos Pauno ja tervetuloa jengiin mukaan!

Työkalut saapuivat: Fat Pipe-varusteet

Kommentoi

Eilen palattiin omatoimijaksolta takaisin joukkuetreenien pariin. Reilun parin viikon mittaisella omatoimijaksolla tuli harjoiteltua henkilökohtaisen ohjelman mukaan. Vaikka omatoimijaksoissa on hyvät puolensa, niin silti yhdessä treenaaminen ja pelaaminen on sitä mistä kyllä eniten nauttii. 

Myös pelimiesten työkalut eli mailat saapuivat käyttöömme. Fat Pipen työkaluihin luotetaan, kuten Kuopiossa ollaan luotettu "aina". Tai ainakin niin pitkään kuin minä olen ollut kuvioissa.

Tänä vuonna pelaajat olivat eniten G27 ja Fat27 varsien perään. Lavoista suosituimpia valintoja oli PP-materiaalista tehdyt Jab ja Orc, sekä PE-lavoista Jab, Orc ja Wiz. 

Hienoa, että saatiin työkalut näin hyvissä ajoin perille. Aiemmempina kausina olemme itse vitkastelleet tilauksissa syksyyn asti. Parempi näin, sillä mukavampi pelata kun pelivarusteet kunnossa.


Kevään testitulokset 2016

Kommentoi
Toukokuun alussa pidimme fysiikkatestit ennen kuin aloimme harjoittelemaan joukkueena kohti uutta kautta. Welhoissa ollaan pidetty fysiikkatestejä muistaakseni aina kun olemme pelanneet Divarissa. Vähintäänkin kerran vuodessa on miehet testattu ja joinakin kausina useamminkin. Vaikka fysiikkatestit eivät aina niitä mieluisimpia tapahtumia ole, niin silti ne antavat hyvää infoa siitä, että missä mennään.

Itse en ole juuri koskaan ollut järin nopea, mikä näkyy fysiikkatesteissäkin aika selvästi. Tämän kesän painopiste harjoittelussa onkin nopeuden kehittäminen. Testit tehtiin siis toukokuun alussa, jolloin pohjalla oli ylimenokausi.

Tässä minun tämän kevään fysiikkatestien tulokset:

5m, paikaltaan =1,09s

20m, paikaltaan = 3,15s

5-loikka = 12,55m

Eteentaivutus, jalat yhdessä = +11cm

Lapakääntö = 55cm

Beep- testi = 109 kertaa, 2180m

Takakyykky, 90astetta = 180kg

Penkki = 75kg

Rinnalleveto = 90kg

Leuat = 10x

Lankku = 6min 13s

Näistä tuloksista on hyvä lähteä parantamaan. Vaikka itse peli se todellisin testi onkin, niin silti fyysisiä ominaisuuksia kehittämällä voi saada lisäpotkua kentälle.

Seurani kaudella 2016-2017: SB Welhot

Kommentoi

Matka jatkuu! Tänään kävin allekirjoittamassa pelaajasopimuksen kaudelle 2016-2017. Tulevalla kaudella jatkan pelaamista SB Welhojen edustusjoukkueessa. Tässä hieman fiiliksiä sopimuksesta.

Valinta oli loppujen lopuksi aika helppo. Welhot olivat olleet alusta asti ykkösvaihtoehto, varsinkin kun joukkueen runko tuntuu säilyvän hyvin, sekä työkuviot järjestyivät Kuopiosta käsin. Alkukesästä tuli kyllä leikiteltyä ajatuksella, että mitäs muita vaihtoehtoja sitä pelikuvioiden suhteen olisi, mutta ei ne sen pidemmälle edenneet. Myös vaimon työkuviot ovat toistaiseksi ainakin Kuopiossa, joten sekin puoli on kunnossa.

Resurssit ja reaaliteetit tuntien seuraava iso projekti on yhteistyökuvioden rakentaminen, jotta saa keskittyä mahdollisimman hyvin itse harjoitteluun ja pelaamiseen. Toivotaan, että saadaan rakennettua taas pykälän parempi kokonaisuus yhteistyökuvioiden ja tukiverkoston suhteenkin. Pakko olla kyllä tyytyväinen kuinka hyvin yhteistyökumppanit ovat pystyneet tukemaan jo aiempien kausien aikana! Olette parhaita!

Kesäpihdeissä: SB Welhojen päävalmentaja Janne Kainulainen

Kommentoi

Welhojen miesten edustusjoukkueen kesätreenit ovat pyörineet jo hyvän aikaa, siispä on aika kertoa vähän joukkueen kuulumisia. Joukkueen kuulumisia kertoo tällä kertaa joukkueen tuore päävalmentaja Janne Kainulainen. Alla olevan haastattelun kautta saa vähän kuvaa mikä tämä uusi päävalmentaja on miehiään, sekä miten Welhojen valmistautuminen seuraavaan Divarikauteen etenee. Olkaa hyvät.

Janne Kainulainen, kuka olet ja mistä tulet?
- Olen 32 -vuotias Kuopiossa syntynyt nuori mies, joka tulee Jyväskylästä.

Kuinka päädyit Kuopioon? Miksi Welhot?
- Welhoihin päädyin siten, että näin Welhojen hakevan päävalmentajaa ja laitoin haun vetämään. Tiesin Welhot todella kovaksi organisaatioksi ja koin, että pystyisin kehittymään valmentajana hienossa ympäristössä, joten olen onnellinen että minut valittiin vaativaan tehtävään.

Laitoit pelaajauran pakettiin ja vaihdoit valmentajaksi. Miksi näin? Onko ajatus valmentamisesta ollut pitkäänkin?
- Valmentaminen on kiehtonut minua pienestä pitäen ja se on kulkenut käytännössä 16 -vuotiaasta asti pelaajaurani rinnalla, joko käytännön valmentamisena tai valmentajaksi opiskellessa. Olen onnekas, että minä olen saanut olla useammassa lajissa mahtavien valmentajien alaisuudessa - kiitos tässä vaiheessa kaikille heille - ja olen pyrkinyt imemään oppia heiltä jatkuvasti.

Welhojen valmennustiimi on tulevalla kaudella hieman laajempi. Ketä valmennustiimistä löytyy ja millainen on valmennustiimin työnjako?
- Meillä on loistava valmennustiimi johon kuuluu kokenut Welho Pasi Purhonen ja uutena naamana Pasi Huhtinen. Pojat ovat alkuun ollut minulle suuri apu Welhojen kulttuuriin, nykyiseen joukkueeseen ja Kuopioon kouluttamisessa. Työjako meillä rakentuu koko ajan selkeämmäksi ja selkeämmäksi. Itse uskon vahvasti jaettuun johtatuuteen, jossa kaikkien valmentajien vahvuudet saadaan esiin maksimaalisella tavalla ja vastuuta jaetaan.

Kuopion torilta kuulunut huhua että Kainulaisen haaviin olisi jäämässä hyviä vonkaleita siirtomarkkinoilta? Pitääkö huhut paikkansa ja onko ensikaudella kasassa "kaikkien aikojen Welhot"?
- Toivottavasti olemme kentällä se "kaikkien aikojen Welhot", on pelaajisto sitten mikä tahansa. Paljon on vielä töitä tehtävänä, jotta tähän tavoitteeseen pääsemme.

Kuinka kesätreenit ovat sujuneet? Kuinka Welhot harjoittelevat kesän?
- Kesäreenit ovat sujuneet mallikkaasti, koska suurin osa pelaajista on sisäistänyt urheilun ytimen eli työnteon tärkeyden. Tietysti amatöörilajin haasteet ovat läsnä, koska tässä lajissa ihmisten on vielä tienattava elanto muita töitä tekemällä, joten joka harjoituksiin emme saa aivan kaikkia miehiä paikalle. Täytyy tässä vaiheessa mainita, että Welhoilla on kasvamassa todella lahjakkaita junioreita, jotka ovat jo nyt haastamassa nykyisiä konkareita, joten laatu reeneissä on ollut hyvä.

Nyt Welhot jäävät 2½ viikon omatoimisellejaksolle. Tähän mennessä ollaan tuotu pelaajien tietoisuuteen teorian ja käytännön kautta tulevan kauden pelisysteemiä, jolla haluamme lähteä haastamaan muita joukkueita. Lisäksi punttisali ja juoksupolut ovat tulleet tutuksi.

Mitkä koet vahvuuksiksi valmentajana? Missä koet olevan kehitettävää?
- Kyllä tässä on nuorella valmentajalla vielä kaikilla osa-alueilla todella paljon kehitettävää, mutta kuten jo todettua, onneksi ympäristö täällä on todella rikas oppimisen kannalta. Ehkä kaikista eniten kehitettävää on johtajuusominaisuuksissa ja vahvuutena näen varmasti pelaajien ja pelin ymmärtämisen.

Millainen joukkueen ilmapiiri on? Ovatko savolaiset olleet kieroja tai onko ollut vaikeuksia sopeutua joukkueeseen?
- Ilmapiiri on ollut mielestäni hyvä. Pelaajat tuntevat suurimmaksi osaksi toisensa jo entuudestaan, joten sen suhteen ei ole tarvinnut hirveästi joukkuetta valmentaa. Onneksi savolaiset ihmiset ovat sukujuurieni takia tuttuja, ja pidän paljon savolaisesta lupsakasta elämäntavasta, joten suuria vaikeuksia ei ole ollut sopeutua joukkueeseen tai uuteen seuraan ja kaupunkiin.

Terveiset kuopiolaiselle yleisölle?
- Tavoitteenamme on tehdä kuopiolaista salibandyhistoriaa, joten meidän viihdyttävvää ja voittavvaa salibandyä voi suositella kaikille!

Kiitos!

Welhot-tennisturnaus

Kommentoi

Eilen pidettiin kauden 2016-2017 ensimmäinen joukkueen puuhapäivä. Ohjelmassa oli vesisateesta huolimatta tennisturnaus, joka pelattiin pareina nelinpelinä. Menestystä ei minulle tullut. Putosimme ensimmäisessä ottelussa parini Roni Väänäsen kanssa. 

Turnauksen voittoon pelasi vakuuttavalla pelillä muuan Kalle ja Pauno. Ykköseksi rankattu valmentajista koostunut kolmikko tuli hopealle. 

Päivän päätteeksi ohjelmassa oli yhteistä aikaa ja saunomista. Vaikka kaikki ei päässeet paikalle, niin mukava tämän jengin kanssa touhuta kyllä!


 

Jyväskylän Katusähly 2016: Hopeaa

2 kommenttia


Viikonloppuna avattiin Katusählykausi, kun kävimme Jyväskylässä Katusähly-kiertueen osaturnauksessa. Welhojen edustusjoukkueen pelimiehistä koostunut Corneri-niminen joukkue lähti suurin odotuksin taistelemaan kirkkaimmasta mitalista, mutta toisin kävi. Finaalissa koimme katkeran 4-2 tappion Lämylle, joka koostui jyväskyläläisistä pelimiehistä.

O2 oli näköjään laittanut finaalimatsin Youtubeen, jonka voitte katsoa yltä. Hienoa! Täytyy nostaa myös hattua järjestäjille. Turnaus oli hieno ja varsinkin selostus pitkin päivää oli oikein hauska lisä peleihin. Meidän joukkueessa turnauksessa oli Welhoista tuttuja pelimiehiä allekirjoittaneen lisäksi: Juha Rautiainen, Tuomas Rautiainen, Jonni Koskinen, Olli Laukkanen, Aatu Suihkonen sekä Joonas Toikkanen.

Hieno turnaus, kiitti jätkät!

SB Welhot kesäleiri 2016

Kommentoi

SB Welhojen kesäleiri 2016 saatiin tänään päätökseen. Viikon kestänyt kesäleiri tarjosi 2004-2009 syntyneille tytöille ja pojille viikon pituisen liikuntaa täynnä olevan leirin. Päivät sisälsivät kolme 1h 30min kestävää liikuntatuokiota, joiden välissä syötiin lounasta ja välipalaa.

Itse lähdin leirille pyynnöstä, kun seuran työntekijät tiesivät työkuvioideni olleen hieman levällään. Näin lähdin mukaan ohjaajaksi. Olin aiemminkin ollut leirillä ohjaajana muutama vuosi takaperin. Toisaalta oli hauskaa nähdä, kun leiriltä löytyi paljon tuttuja naamoja aiemmilta leiriltä. Silloin pojat olivat leirillä nuorimpien joukossa, kun taas nyt vanhimpien.

Hieno leiri takana ja toivottavasti nuoret pelimiehen alut tykkäsivät kans menosta. Toivottavasti moni näistä löytää katsomoonkin tulevalla kaudella. Minusta on mukavaa olla mukana näyttämässä esimerkkiä nuorille ja olla rakentamassa yhtenäistä Welhokulttuuria. Tällaista menoa kaivataan!


 

Sählysynttäreillä!

Kommentoi

Tänään pääsimme Tuonosen Rikun kanssa mukaan Jonin 8v säbäsynttäreille. Jonin isä oli soitellut meille aiemmin ja tahtoi että pääsisimme mukaan hänen poikansa säbäsynttäreille. Meillehän se Rikun kanssa passasi, sillä yhteisiä harjoituksiakaan ei tälle illalle ollut merkittynä. 

Ohjelmassa synttäreillä oli tunnin säbävuoro, jonka jälkeen herkuttelua. Hienoa, että pelimiehiä kysytään mukaan ja oli oikein hauska olla edustamassa. Nämä ovat kuitenkin pelimiehen aluille isoja juttuja. 

Tuliaisina ja lahjana Jonille vietiin pelipaidat nimikirjoituksilla sekä Fat Pipe-lippis. Toivottavasti kelpasivat! Lisää näitä! Nämä kuitenkin kasvattavat yhteisöllisyyttä ja Welhokulttuuria!

Koppisählyn Stanley Cup-finaalit

Kommentoi

Koppisähly. Älyttömän hauska sählyn muoto. Ollaan käyty pelailemassa pelikavereiden ja vähän vanhempien pelimiesten kanssa kevään mittaa sählyä squash-kopeissa. Todella hauskaa vääntöä. Pelaamme kopissa 2 vs. 2 pelejä, yleensä minuutin pätkissä. 

Tänään oli ohjelmassa finaalipäivä, jossa oli mukana 7 paria, joilla pelattiin nelinkertainen sarja. Kannua ei päästy tänä vuonna nostelemaan, eikä jälkipolville jäänyt juuri kerrottavaa. Mukavaa kyllä onneksi oli! Vähän painoi jo kestovoimapuntti jaloissa, mutta tässä vaiheessa kautta on vaan hyvä saada paljon liikuntaa. 

Ensi vuonna koitetaan päästä nostelemaan kannua!



 

Varaslähtö kesälomareissuihin

Kommentoi

Tänä viikonloppuna saatiin tuntumaa jo kesälomareissuihin. Viikonloppuna kävin juhlistamassa kaverin valmistujaisia Kotkassa sekä vaimon yleisurheilukisamatkalla Helsingissä. 

Juhlat oli hauskat! Salibandytuttavasta kun oli kyse, niin paljon sai höpötellä reikäpallosta. Myös juhlissa törmäsi tuttuihin pelikentiltä. 

Nyt on kevyt viikko lopuillaan ja latailtu akkuja seuraaviin rankempiin viikkoihin. Welhot alkaneet treenaamaan hyvällä sykkeellä niin lähiaikoina voisi olla luvassa juttua Welhojen kesäkuulumisista. Pysykäähän kuulolla!



Musavideon kuvaajana: Embrace The Abandoned - Heritage

3 kommenttia
Kuva, jonka Olli Taskinen (@reenipaivakirja80) julkaisi


Alkukeväästä olin mukana kuvailemassa musiikkivideota entisen työkaverin bändille. Kuopiolainen Embrace The Abandoned oli tuolloin kuvailemassa Heritage -nimiselle biisille videota ja pyysivät minut mukaan, kun kerran kamera pysyy jotenkin käsissä. Biisi ja video pamahtivat ulos viime viikolla ja täytyy myöntää, että jälki on todella timanttista.

Pitkälti omin käsin ja talkoohommina tehty video näyttää kuin takana olisi suurempikin tuotantoyhtiö. Bändin jäsenistä löytyy osaamista media-alalle, mikä tietenkin edesauttoi videon tuotannossa. Minun roolini kuvauksissa oli soittokohtausten kuvaaminen, mikä mielestäni onnistui sekin varsin nappiin. Tsekatkaahan video ja pistäkäähän seurantaan, mikäli raskaampi musiikki uppoaa.


www.facebook.com/embracetheabandoned
www.instagram.com/embracetheabandoned

Welhojen kauden päättäjäiset

Kommentoi
 

Kausi pääteltiin seuran kauden päättäjäisissä Ylä-Pyörön koululla. Paikalle oli saapunut mukava joukko welholaisia. Edustusjoukkueiden vähäinen osanotto jäi hieman harmittamaan, sillä nuorille olisi tärkeätä nähdä ja tavata esikuvia hieman enemmänkin. 

Vaikka kausi pääteltiin virallisissa merkeissä, niin uusi kausi on jo kovasti mielessä. Treenaaminen on aloitettu ja tästä varmasti pian lisää. Myös ajatuksissa pyörinyt blogin ja Reenipäiväkirja80:n kehittäminen. Saa nähdä mitä tämän kanssa keksii. 

 

Salibandyn hyväntekeväisyysottelu Iisalmessa

Kommentoi



Lauantai vierehti mukavissa merkeissä, kun minut oli pyydetty mukaan salibandyn hyväntekeväisyysotteluun Iisalmeen. Rosterissa oli kovia pelimiehiä, muun muassa Mikko Kohonen, Lasse Riitesuo, Petri Manninen, Perttu Puska ja Iiro Lankinen. Hieno oli päästä pelaamaan huikeiden pelimiesten kanssa ja vastaan.

Päivä oli kaikin puolin onnistunut. Hyväntekeväisyyteen lähti satoja pehmoleluja ja kahvion tuototkin menivät Iisalmen salibandyn junioritoiminnan hyväksi. Ottelun tähdille, eli kaikille pelaajille huolto pelasi erittäin mallikkaasti. Isäntäväki tarjosi pelaajille luonaat, sekä illalla saunamahdollisuuden. Kuopion poppoo lähti varsin pian pelin jälkeen ajelemaan Kuopioon, vaikka olisi ollut hauska jäädä kuuntelemaan legendojen tarinoita saunallekin. Varsinkin meidän joukkueessa pelanneet Mikko Kohonen ja Lasse Riitesuo olivat kyllä huipputyyppejä viimesen päälle. Myös oli todella hauska nähdä ja päästä jututtamaa vanhoja pelikavereita ja valmentajia.

Suurkiitos ja kunnia, että sain olla mukana! Suurkiitokset myös suuren työn tehneelle parivaljakolle Samuli Ruotanen sekä Mika Hujanen! Näitä lisää, näissä on mielellään mukana!

Ohessa kuvaa ja videota Iisalmen Sanomien ja Savon Sanomien sivuilta:
http://www.iisalmensanomat.fi/news/lelut-lentelivat-liikuntahallissa-katso-kuvasarja/
http://www.iisalmensanomat.fi/news/flying-monkeys-satoja-lentavia-pehmoleluja/
http://www.savonsanomat.fi/urheilu/Kaksinkertaista-suomalaista-maailmanmestaria-odottanee-polvioperaatio/761042



Elämän tienhaarat

Kommentoi
Viime viikkojen fiilikset ovat olleet kuin Muumipapalla mukin kyljessä.

Rytmin häviäminen
Tiesin kauden loppumisen olevan paha paikka, mutta vielä pykälän pahemmaksi asian teki myös töiden loppuminen. Vaikka kauden lopusta alkaakin olla jo aikaa, niin tämä aika kaudesta on jotenkin aina vaikeaa. Toisaalta sitä nauttii vapaudesta ja siitä kuinka iltaisin on aikaa tehdä muutakin kuin pyöriä halleilla, mutta kuitenkin aika usein löytää itsensä koppi- tai katusählyiltä. Ei osaa oikein olla tekemättä mitään. Sitä kuitenkin nauttii pelaamisesta paljon.

Päivätöiden loppuminen viime kuun loppuun, eli lähes samaan hetkeen kauden loppumisen kanssa ei ollut hyvä asia. Tiesin sen olevan vaikeaa kun päivästä katoaa rytmi sekä töiden osalta, että iltaharjoitusten osalta. Ihminen kuitenkin tarvitsee rytmiä päivään ja syitä herätä, liikkua ja kohdata ihmisiä.

Tienhaarat aina vaikeita
Itse olen kokenut aina vaikeiksi hetkiksi elämän tienhaarat. Nytkin olen tietynlaisessa tienhaarassa, josta täytyisi ottaa seuraavaa askelta johonkin suuntaan. Viime kausi työelämän ohessa oli jo hieman erilaista verrattuna opiskelijan elämään, mutta se tuntui luonnolliselta jatkumolta, sillä työpaikka löytyi oikeastaan opintojen kautta.

Nyt edessä on tienhaaroja, joista pitäisi osata valita mieluinen. Työnhaku luovalla alalla ei täälläpäin ole kovin helppoa. Olen aina ollut huono tekemään päätöksiä, oli kyse sitten pienestä tai suuresta. Aina tykkään pohtia asioita, ehkä vähän liiankin kanssa.

Työpaikka suuressa roolissa, vaikka reikäpallon perässä juoksisikin
Urheilun kannalta tässä on haastavaa se, että amatöörilajissa haluaisi työn olla sellaista, joka mahdollistaa urheilun mahdollisimman hyvin. Täytyy olla kiitollinen siitä miten tähän asti on pystynyt yhdistämään urheilun kaikkeen muuhun. Pelkkään urheiluun heittäytymistä en näe pidemmän päälle kovin hyvänä vaihtoehtona, sillä työttömänä ollessa asiat pyörivät liikaakin reikäpallon ympärillä. Myöskään taloudellisesti se ei ole kovin järkevää. Näin valmistuneena muotoilijana olisi samalla hyvä tehdä pelimerkkejä hamaan tulevaisuuteen, sillä reikäpallon perässä ei välttämättä niin tosissaan enää viisikymppisenä voi juosta. Useamman välivuoden jälkeen myöskin työelämään hyppääminen ja työnhakeminen voi olla hankalaa.

Kuitenkaan ei tässä olla hohtimia heittämässä kaivoon, vaan psyykataan mies seuraamaan johdatusta minne elämä kuljettaa. Pianhan se onneks treenikausikin alkaa!

Haastattelussa Nilsiän lukion salibandylinjan Juho Kuutsa

Kommentoi
Juho Kuutsa pelasi kelpo kauden Welhojen b-junioreissa ja SB Welhot Nilsiän joukkueessa. 

Kaudet päättyvät pikkuhiljaa muiltakin kuin meiltä. Nyt napattiin piinapenkkiin oman kylän poika Nilsiästä nimeltään Juho Kuutsa. Juho pelasi Kuopiossa B-junioreiden mukana, sekä Nilsiässä kakkosdivaria SB Welhot Nilsiän joukkueessa. Hienoa on nähdä, että salibandybuumi Nilsiässä ei ole täysin kariutunut, vaikka aikanaan Divarista sielläkin pudottiin. Nilsiän Lukion salibandylinja mahdollistaa pelimiehille hyviä puitteita kehittää itseään. Mahtavaa nähdä Nilsiästä ponnistavan lahjakkaita pelimiehiä, joista Juho on ehdottomasti yksi niistä.

Kausi päättyi tappioon SSV:tä vastaan. Millaisen yhteenvedon antaisit kuluneesta kaudesta b-junnujen osalta? 
Kokonaisuudessaan kausi oli joukkueen osalta hyvä. Saatiin pelattu tasainen kausi, jonka ansiosta pääsimme mukaan sm-sarjan puolivälieriin. Olisi totta kai ollut mukava jatkaa vielä kautta mutta nyt ei rahkeet riittäneet pidemmälle. Pelasit myös miesten kakkosdivaria SB Welhot Nilsiän joukkueessa, sekä opiskelit Nilsiän lukiossa salibandylinjalla. Minkälainen kokonaisuus on harjoitella Nilsiässä ja Kuopiossa? Kuinka opintojen yhdistäminen urheiluun sujui? Joo, Nilsiässä tosiaan oli nyt toinen kausi miesten kanssa. Pari kertaa viikossa pyrin käymään Kuopiossa treenailemassa. Sitten miesten mukana treenasin vähintään kerran viikossa. Tähän lisäksi vielä kolme kertaa aamutreenit. Tästä syntyy melko hyvä kokonaisuus. Olen saanut hyvin yhdistettyä opiskelun ja harjoittelun. Myös opettajat ovat ymmärtäneet jos olen lähtenyt aikaisemmin koulusta treeneihin tai peleihin. Mitkä ovat tulevaisuuden näkymät ja tavoitteet urheilun suhteen? 
Tulevaisuudesta ei ole tietoa tällä hetkellä muutakuin, että hoidan lukion loppuun ja sen jälkeen katson mikä kiinnostaa. Salibandyn suhteen tavoitteena on treenata kesällä hyvin ja olla valmiina ensi kauteen. Olisihan se kiva pelata jossakin vaiheessa ihan Salibandyliigassakin.

Mitkä koet omiksi vahvuuksiksi kentällä? Missä riittää parantamista? 
Vahvuuteni kentällä ovat hyökkäspäässä pelaaminen sekä peliäly. Parantamista löytyy puolustapäässä sekä fysiikassa. Vetokaan ei voi olla koskaan liian hyvä joten sitä voi parantaa aina. Milloin Welhojen edustujoukkue nousee liigaan? Aiotko olla mukana karkeloissa? Eiköhän Welhot nähdä tässä kolmen vuoden aikana pelaamassa liigaa. Jos on mahdollisuus olla mukana, niin totta kai. Sitä ennen joutuu paiskimaan vielä kovasti hommia. Nopeat kyssärit 
Syöttö vai laukaus? Syöttö
Lämäri vai ranari? Ranari
Lenkki vai puntti? Lenkki
Venyttely vai foam rollailu? Rullailu
Reissupeli vai kotipeli? Kotipeli!

Kiitos Juho ja tsempit kesätreeniin!

Kiitos yhteistyökumppanit kaudesta 2015-2016

2 kommenttia

Yhteistyökumppanit ovat minulle erittäin tärkeitä. Ne mahdollistavat urheilun kaiken muun ohessa. Jo useamman vuoden ajan olen halunnut muistaa yhteistyökumppaneitani kauden loputtua, ja se aika on taas käsillä.


Pidän tärkeänä kiittää kumppaneitani kuluneesta kaudesta. Pian lähtee kiitoskortit postiin ja kummiyritykselleni Nuortenilta.fi:lle tulee myös toimittaa viimekauden pelipaita. Hienoa, että Welhoilla on otettu tällainen käytäntö käyttöön. Oli muun muassa todella makeaa nähdä seuramme yhteistyökumppanin Radio Kuopion tiloissa Welhojen pelipaitoja.

Kiitos kuluneesta kaudesta yhteistyökumppanit:
Nuortenilta.fi
Nilsiän lukio
Funlus Oy
Puma
Fat Pipe

Toivottavasti jatketaan ensikaudella!

Welhot 2015-2016 pelaaja pelaajalta

Kommentoi

Vaikka kausi päättyi pettymykseen, niin silti on hyvä nostaa esille positiivisia tapauksia. Nämä ovat huiput joukkuekaverit, joiden kanssa jaksettiin painaa lähes 250 tapahtumaa ja lähes 500 tuntia töitä. Tuntimäärä saadaan nostettua vielä isommaksi jos lasketaan kaikki bussissa vietetty aika. Täytyy myöntää, että Welhoissa olen tykännyt pelata, sillä ympärillä on hieno joukko hienoja ihmisiä. Kiitos jätkät kaudesta! Tässä pelaaja pelaajalta Welhot kaudella  2015-2016!

MAALIVAHDIT
#32 Roni Tuononen 
Petri Leschin ja Joonas Kristianssonin lähdettyä Welhoista maalivahtiosaltolle jäi suuri lovi täytettäväksi. Nilsiän Lukion salibandylinjan kasvatti Roni Tuononen tarttui haasteeseen ja muodosti Allu Leinon kanssa väkevän maalivahtiparivaljakon. Olisi ansainnut monessa pelissä useamminkin palkintoja, sillä mies piti joukkuetta pystyssä monessa matsissa. Myös Ronilta löytyy kyky ottaa isoja torjuntoja tiukoissa paikoissa. Liekö Lesch tämän aikanaan opettanut? Itsevarmuus lisääntyi roolin myötä ja minusta Roni pelasi oikein kelpo kauden!

#66 Lauri Künnap 
Haistelemassa tunnelmaa. Lauri ei kerryttänyt pelattuja otteluita virallisissa otteluissa, mutta treenipeleissä ja harjoitusvahvuudessa vahvasti mukana. Suurikokoinen maalivahti on tulevaisuuden tekijöitä Welhoissa. Minusta sai ainakin useaan otteeseen yliotteen treeneissä. Juuri sellainen kisailu maalivahdin kanssa tekee arjen harjoittelusta todella hauskaa!

#90 Ari-Matti Leino
Faktoja en ole tarkastanut, mutta kuulin puhuttavan, että Allu Leino ei olisi hävinnyt matsin matsia kotona Kuopio Hallilla pelatessaan. Jos fakta pitää paikkansa, niin se on kova saavutus. Uusi tuttavuus Allu pisti vuoden tauon jälkeen pelikamat päälle ja lähti mukaan projektiin. Muodosti Tuonosen Ronin kanssa vahvan maalivahtikaksikon. Loppukauden voittopelien tärkeä palanen, kun maalivahtipelaaminen oli huippuluokkaa. Kaukalon ulkopuolella huipputyyppi.

PUOLUSTAJAT
#13 Joonas Toikkanen 
Kokenut "Ukki" on ollut mukana projektissa alusta alkaen. Itsekin jo pitkään projektissa olleena pidän siitä, että kokeneemmat haluavat lähteä kerta toisensa jälkeen uuteen kauteen. "Ukki" on taktisesti fiksu pelimies ja omaa kovan harjoitusmotivaation. Myös joukkueen voimakkaimpia jässiköitä punttisalin puolella.

#14 Niko Uurtio 
Vähemmän kokemusta omaava "Uki" taas on nuoremman kaartin miehiä. Ensimmäistä kauttaan ringissä mukana ollut tulevaisuuden pelimies sai haistella tunnelmaa ja myös jonkin treenipelin alleen. Hienoa, nähdä näiden kavereiden pääsevän vauhtiin mukaan. Toivottavasti nämä b-juniori-ikäiset kruunaavat kautensa oman ikäluokkansa peleissä!

#23 Riku Tuononen
Luottopuolustaja jo ties kuinka monetta vuotta. Vuodesta toiseen tehokas puolustaja koulutti pakkipariaan Roni Väänästä ja teki hänestä pelimiehen. Riku voittaa kaksinkamppailuja, sekä pystyy pallollisiin ratkaisuihin. Tärkeä palanen. Joukkueen herrasmiehiä. Alkulämpöjen futispelien managerin hommissa riittää parantamista ;). Aiemmin Rikun kanssa samassa kentässä pelanneena en ollut tajunnutkaan miten hankala häntä vastaan onkaan pelata. Nyt tajuan.

#24 Tomas Hoikkanen 
Alkukaudesta hyppi vähän kentästä toiseen, mutta loppukaudesta muodosti Manu Rytkösen kanssa vauhdikkaan pakkiparin. Tämä pakkipari roolitettiin useasti pelaamaan vastustajan ykkösnyrkkejä vastaan, minkä he yleensä hiljensivät. Loppukaudesta mukavia tehopisteitäkin. Kuulee usein vertailua liigassa pelaavaan veljeensä.

#27 Matti Turunen
"Mäti" pistettiin alkukaudesta puolustajan paikalle, ja mies kotiutui paikalle erittäin nopeasti. Löi itsensä läpi tällä kaudella puolustajana. "Mäti" raastaa, peittää ja riistää, mutta on hyvä pallonkin kanssa. Teki loppukaudella tärkeitä maaleja. Useamman vuoden vaivanneet ranneongelmat taitavat alkaa olla historiaa, sillä veto alkaa lentämään maalille puolustajankin paikalta. Itse olen jo useamman kauden pelannut Mätin kanssa samassa kentässä ja se sopii minulle. Mätin kanssa on mukava pelata. Osallistujatilaston kärkinimiä.

#31 Manu Rytkönen
"Mätin" tapaan ensimmäinen kausi puolustajana, ja ei voi kuin ihmetellä miten hyvin puolustajan paikka pelimiehelle sopi heti alusta alkaen. Alkukautta varjosti pitkät loukkaantumiset, mutta loppukausi onneksi sujui ongelmitta. Urheilullisen pelimiehen toinen kausi Welhoissa. Manu oli yksi niistä tärkeistä puuttuvista palasista, joilla kurssi käännettiin runkosarjan puolessa välissä voittoputkeen.

#36 Roni Väänänen 
Lihaskimppu. Jo useamman kauden ollut mukana, mutta tämä kausi oli oikeastaan ensimmäinen täysi kausi hyvällä roolilla. Pääsi Riku Tuonosen oppiin ja muodosti fyysisen pakkiparin, jolta löytyy myös taitoa pallon kanssa. Otti henkisesti isoja harppauksia. Roni oli minun valmennettavana, kun aikanaan valmensin Nilsiässä junioreita. Hienoa nähdä miten mies on kehittynyt ja hienoa saada pelata samassa joukkueessa. Hienoa, että miehelle maistuu harjoittelu. Arvostan.

#74 Jonni Koskinen 
Tuli mukaan ennen joulua, kun opinnot painoivat päälle alkukauden. Tyylikäs ja fyysinen puolustaja omaa hurjan laukauksen, sekä joukkueen parhaan rystysyötön. Äärimmäisen ikävä pelata miestä vastaan, onneksi hän olikin oman kentän pakkina. Vaikkei Jonni ollutkaan kapteenistossa, niin miehessä on johtaja-ainesta. Näyttää esimerkkiä ja ottaa kaikki huomioon. Arvostan. 

#82 Leevi Lahtinen
Haistelemassa tunnelmaa. Toivottavasti kruunaavat kauden oman ikäluokkansa peleissä!

#93 Aatu Suihkonen
Taitavakätisen puolustajan kautta sotki vuoden alusta alkanut valtion velvollisuus. Rento kaveri, niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Otteluita miehelle kertyi kuitenkin alkukauden aikana mukavasti, sekä jokunen tehopistekin.

HYÖKKÄÄJÄT
#7 Juha Rautiainen 
Uusi tuttavuus, mutta erittäin mieluisa sellainen. "Rautsin" muistan Kajaanin Papaksesta, kun kävin joskus heidän peliään katsovan. Mieleen jäi 29 numerolla taituroinut nopeajalkainen, sekä silkkikätinen pelimies. Treenipelikaudella tämä pelimies istutettiin samaan kenttään kanssani. Yhteinen sävel löytyi nopeasti, aika samantyylisiä pelimiehiä kun ollaan ja koko kausi samassa kentässä painettiinkin. Hieno pelimies ja mieluisa ketjukaveri!

#8 Joonas Makkonen 
"Jore" tuli tutuksi jo junioreissa, kun pelasin häntä vastaan. Myös aikanaan Joren muistan paukutelleen isoja pisteitä KSS:n paidassa SB Savoa vastaan, jossa itse pelasin. Yleisö huusi vain: "Makkonen on ykkönen". Loppukaudeksi vaihto-opiskeluiden jälkeen mukaan hypännyt pelimies toi joukkueeseen tarvittavaa leveyttä, ja täydensi Tairan ja Niivan kentän. Tärkeitä puuttuvia palasia. Taitava ja tehokas pelimies. Komea kentällä ja sen ulkopuolella.

#10 Olli Laukkanen
Olli hyppäsi täksi kaudeksi mukaan rinkiin muutamien alasarjoissa pelattujen kausien jälkeen. Muistan kaverin juniorivuosilta, kuinka mies oli varustettu silkkikäsillä ja fiksulla pelisilmällä. Kautta sotki hieman selkeä roolin puuttuminen. Täytyy kuitenkin nostaa isoa hattua siitä, että Olli joka kerta näytönpaikan saatuaan pelasi huikeita pelejä tehden tärkeitä osumia. Hienoa, että mies muutaman alasarjoissa vietetyn kauden jälkeen hyppäsi mukaan, sillä mieheltä löytyy sellaisia ominaisuuksia, joita ei Puijon mäkeä juoksemalla voi kehittää.

#11 Heikki Koivisto 
Täydensi muutama vuosi sitten ollutta Korhonen-Pitkänen-Koivisto-ketjua, joilta löytyi kuviot kuntoon vanhasta muististaan. Ketjun vastuulla vastustajan ykkösviisikkoa vastaan pelaaminen, mutta kyllähän tuo jokunen tehopistekin kertyi. Jalkoja löytyy tekemään duunia vastustajan avausta vastaan, tai alivoiman häiritsijänä. Kentän ulkopuolella viihdytti joukkuetta torstai-iltojen Snapchat-karaokessa.

#28 Topias Kokkonen 
Tunnelmaa haistelemassa, sekä muutama pelikin vyölle. Kautta sotki erinäiset loukkaantumiset, jonka vuoksi odoteltu läpilyönti jäi luomatta. Kaukana ei ollut pistetilin avaaminen Divarissa. Samassa kentässä pari matsia pelattiin, ja täytyy kehua, että fiksu poika tulossa. Toivottavasti kruunaavat kauden omassa ikäluokassaan. Tulevaisuuden Welhoja.

#41 Eero Vepsäläinen 
Pörssimeklari "Vepsä" oli Welhojen toiseksi paras pistemies ja selkeästi paras maalintekijä. Pisterikkaan kauden takana uskon olevan hyvin treenattu kesä, sekä hyvin treenattu kausi. Eero oli kauden aikana useasti kuluttamassa punttisalia sekä koppisählykoppeja. Maalinälän lisäksi mies kunnostautui sakkokirstun haltijana ja taidettiin sielläkin päästä ennätyslukemiin. 

#42 Tero Josse Korhonen 
Jossen harjoittelua sotki työkuviot, mutta siltikin mies paukutti mukavat lähes parikymmentä pistettä kaudella. Luonnonnopea pelimies osaa sijoittua kentällä fiksusti, sekä mieheltä löytyy taitoa ja röyhkeyttä haastaa hyökkäyspäässä. Mies, joka ei taida ikinä murehtia mistään? Tsemppaa joukkuetta ja pelaa aina pilke silmäkulmassa.

#44 Janne Pitkänen
Pitkän loukkaantumisen jälkeen kentälle vuoden vaihteen tienoilla ja heti suureen rooliin. Divarin aliarvostetuimpia pelimiehiä, sillä mies ei komeile pörssien kärjissä. Jannen vahvuus on se, että hän haluaa voittaa ja hän haluaa, että oma kenttä pelaa hyvin. Nostaa kanssapelaajien tasoa. Pystyy uskomattomiin suorituksiin pallon kanssa, ja omaa hyvän laukauksen vaikkei itse sitä uskokaan. Mielestäni Pitkänen jatkuvasti kärsii tuomarien vihellyksistä johtuen hänen nopeudestaan ja ketteryydestään.

#50 Mikko Niiva 
Niiva oli myös uusi tuttavuus tälle kaudelle. Nimenä mies oli tuttu, mutta ei sen tarkempaa tietämystä  löytynyt. Mikko toimi loppukauden tehoketjun moottorina ollen Welhojen paras pistemies. Tasaisesti syöttöjä ja maaleja nakutellut pelimies myös toimi ylivoimassa tarjoilijan roolissa, josta kelpasi itsekin naputtaa jonkun maalin. Hienoa, että tällainen tehomies saatiin Kuopioon, toivottavasti jää pidemmäksi aikaakin.

#56 Tero Korhonen 
Viime kauden Nilsiässä pelannut "Tertsi" kärsi alkukauden pienistä loukkaantumisista. Loppukaudella näytönpaikan saatuaan oli tehokas ja pirteä. Harmittavaa, että roolia ei löytynyt, vaikka pelatuissa otteluissa pystyi olemaan varsin tehokas. Junnuna ollut Teron valmentajana, joten mukavaa nähdä kehityksen tapahtuvan ja hienoa pelata samassa joukkueessa.

#68 Kalle Keränen
Voimahyökkääjämainen pelimies ei valitettavasti löytänyt selkeää roolia. Joukkueen voimakkaimpia jässiköitä olisi ehkä ansainnut paremman näytönpaikan rymistellä sekä iskeä powerforwardmaisia maaleja. Kentän ulkopuolella huipputyyppi.

#81 Aku Taira
Vehvessä vietetyn vuoden jälkeen Aku palasi Welhoihin. Aku on itselleni tuttu pelikaveri vuosien takaa ja Akun vahvuudet tiedettyäni oli mahtavaa kuulla hänen palaavan. Makkosen ja Niivan välissä loppukaudella aloimma nähdä sitä tuttua Tairaa: uskomattomia, ovelia ja näyttäviä maaleja. Vuosien saatossa mies on näköjään oppinut myös syöttämään. Hienoa, että Aku palasi Welhoihin!

TOIMIHENKILÖT
Jani Lipsanen, päävalmentaja
Pahalta näyttäneen alkukauden jälkeen sai käännettyä kurssin totaalisesti ja loppukaudella oli käsissä joukkue jolla olisi rahkeet voineet riittää päätyyn asti. Teki suuria valintoja kauden aikana esim. ottaessaa Makkosen pitkään pelaamattomana mukaan, joka koitui mielestäni oikeaksi. Kahtena Kuopiossa vietettynä kautena vei joukkueen playoffeihin ja vain kirkkain kruunu jäi puuttumaan. Jani vei parin vuoden aikana hommaa taas eteenpäin ja valotti monelle pelimiehelle uutta näkökulmaa ja ajatusmallia harjoitteluun ja joukkueena toimimiseen. Täytyy nostaa hattua ja kiittää "Dannya", itsekin tuli hänen alaisuudessaan mentyä taas pykälän eteenpäin, niin pelaajana ja varsinkin kapteenina. Tsemppiä tulevaan tehtävään Vaasassa, eiköhän sitä ensikaudella kohdata!

Pasi Purhonen, valmentaja
Kakkoskoutsin virkaa hoitanut "Mopsi" otti taas pykälän verran enemmän asioita haltuun. Taktisesti viisas valmentaja antoi sopivaa painetta itselle ja pelimiehille pelin ymmärtämisestä ja vastustajan lukemisesta. Mopsi osaa hyvin lukea vastustajia ja antaa avaimia pelin voittamiseen taktisesta näkökulmasta. Myös Mopsin pitkään pelihommien kautta tunteneena, on hienoa, että oman peliuran jälkeen on kipinää painaa duunia penkin takana!

Risto Tuononen, huoltaja
Tätä miestä ei voi kylliksi hehkuttaa ja kiitellä, sillä painaa jokaiseen otteluun sellaisen työmäärän, että monia hirvittää. Huolto on pelannut aiemmillakin kausilla moitteettomasti, mutta on huikeaa, että tälläkin saralla homma on kokoajan kehittynyt. Kopissa on pannu kuumana kahvia, kun saavutaan pelipaikalle, juomapullot on aina täynnä, pyyhettä löytyy samoin lääkettä. Iso duuni joukkueen eteen kaudesta kauteen. Hienoa että olet mukana!

Mika Murtorinne, joukkueenjohtaja
Uusi mies rosteriin taustajoukkoihin, muttei uusi mies minulle. "Murtsin" mukaantulon pääsyyllisenä voin pitää itseäni, kun houkuttelin appiukon mukaan toimintaan. Viime kausi vedettiin ilman joukkueenjohtajaa, mikä kuormitti valmennusta ja toimistoa jonkin verran. Täksi kaudeksi saatiin ylimääräistä taakkaa sieltä siirrettyä pois ja Murtsi otti homman haltuun. Pelireissut on suunniteltu viimesen päälle, hotellivaraukset on kunnossa sekä varusteet tulee ajallaan. Pieniä asioita, mutta näiden ollessa kunnossa voi muut keskittyä toisiin asioihin. Hienoa kun lähdit mukaan! Voidaan samalla viettää leppoisaa appiukko-aikaa, mikäs sen parempaa kuin pelihommien merkeissä!

Kiitos jätkät!

Kiitos kaudesta 2015-2016!

3 kommenttia

Kausi päättyi torstai-iltana pettymykseen. Lasb vei välieräsarjan ansaitusti 2-0 voitoin, emmekä saaneet kauden tärkeimmillä hetkillä irti joukkueesta sitä mitä olisi pitänyt. Tässä hieman ajatuksia kauden loppumisesta.

Tärkeimmissä peleissä pitäisi pystyä olemaan parhaimmillaan
Tämä kausi oli hieman erilainen kuin aiemmat. Alkukausi rämmittiin sarjan häntäpäässä, mutta loppukautta kohti palaset alkoivat loksahtelemaan kohdalleen. Runkosarjan lähestyessä loppuaan meillä tuntui olevan kasassa sellainen nippu, jolla olisi ollut mahdollisuudet mennä vaikka päätyyn asti. Tärkeitä palasia joukkueeseen oli loukkaantumisista parantuneet pelimiehet Manu Rytkönen ja Janne Pitkänen. Myös tarvittavaa kokemusta ja laajuutta materiaaliin toivat kesken kauden mukaan hypänneet Jonni Koskinen ja Joonas Makkonen. 

Karhut sarjassa saatiin jatkettua runkosarjassa löytynyttä virettä, mutta Lasbia vastaan eväät loppuivat. Lahdessa pelatussa ottelussa olimme hieman varpasillaan suuren kotiyleisön mökän edessä, eikä uskaltauduttu pelaamaan. Kotona päästiin jo osittain pelifiilikseen, mutta silti pienet virheet rankaisivat meitä kovalla kädellä. Rohkeasti pelatessa on hankala karsia virheet. Kypsyyttä ja kokemusta kerryteltiin...

Kaikki kunnia kuitenkin Lasbille. Huikea joukkue täynnä hienoja pelimiehiä. Ottelusarjassamme lisämaustetta antoi tietenkin tämän kauden tiukat kohtaamiset, sekä viime vuonna pelattu pudotuspelisarja. Joukkueet tunsivat toisensa hyvin, niin todella hauska oli pelata. Lammin joukkueesta on nostettava esille tietenkin Heikki Hätönen, joka taitaa pelata elämänsä kevättä. Myös Kainulaisen Rasmus ja Justus oikein hyviä poikia. Meidän kenttä pelasi pääasiassa heidän kenttää vastaa, joten hereillä sai olla poikien ovelien ratkaisujen kanssa. Tsemppiä jatkoon Lasb, menkäähän päätyyn asti!

Vältimme loukkaantumiset
En tiedä mitä tänä vuonna tehtiin oikein, mutta pelimiehet pysyivät kasassa. Kolmena viime kautena olemme olleet jatkopeleissä enemmän tai vähemmän rikki. Tänä keväänä ei juurikaan sairasteluja tai loukkaantumisia tullut. Toisaalta kausi ei ihan niin pitkälle jatkunut kuin aiemmempina vuosina. Syitä kunnossa pysymiseen hankala lähteä analysoimaan, mutta kyllähän tuossa alkukausi paria loukkaantunutta kuntoutettiin, Jannea ja Manua.

Itsestäni sain irti yllättävän hyvin jatkopeleissä
Itselleni kausi oli hieman erilainen muihin Kuopiossa vietettyihin kausiin verrattuna. Kausi oli ensimmäinen kun en ollut opiskelija, vaan työelämässä. Työelämä toi omat kuvionsa, joiden sopeuttaminen urheiluun ei ollut arjessa aina niin helppoa.

Vaikka päällimmäisenä kaudesta on mielessä pettymys, niin koen pelanneeni ihan hyvän kauden. Monena aiempana kautena olen "sulanut" ja pelannut huonosti kauden tärkeimmissä peleissä. Nyt koin, että sain itsestäni irti ainakin jotain. Runkosarjassa on tullut oltua tehokkaampikin, mutta mielestäni oli hyvä, että tälläkaudella tehokkuutta löytyi joukkueesta useasta kentällisestä.

Nyt on aika vetää henkeä. Virtaa kauden jatkamiseen olisi ollut, mutta toisaalta tulevaisuutta ajatellen voi olla hyväkin että pääsee "aikaisin kesälomille". Kahtena viime kautena kun olemme pelanneet todella pitkälle kevääseen. Pettymykset kuitenkin ottavat omat aikansa.

Kiitos kaudesta 2015-2016 ystäväville, vastustajille, tuomareille, talkoolaisille, taustoille ja  perheelle. Ensi kaudella nähdään, katsotaan missä merkeissä!

Mukaan salibandyn hyväntekeväisyysotteluun Iisalmessa 23.4.2016

Kommentoi

Minut pyydettiin mukaan erittäin nimekkääseen Iisalmella pidettävään hyväntekeväisyysotteluun. Ensi huhtikuussa pelataan Iisalmella hyväntekeväisyysottelu, jonka tarkoituksena on kerätä pehmoleluja hyväntekeväisyytenä Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Myös vapaaehtoiset sisäänpääsymaksut turnauksessa menevät hyvään, sillä ne rahat ohjautuu Iisalmen salibandyseura FBI:n junioreiden toimintaan.

Minut pyydettiin mukaan pelaamaan turnaukseen. Turnauksen pelaajarosteri vaikuttaa todella nimekkäältä, sillä ilmeisesti mukana ovat mm. konkaripelaajat Jaakko Hintikka, Vesa Punkari ja Petri Manninen. Hienoa päästä pelikentillä tuollaisten pelimiesten kanssa, joita on itse nuorempana katsellut tv:stä ja katsomosta. Varmasti huikea kokemus tulossa.

Elikkäs päivämäärä 23.4 muistiin ja Iisalmen liikuntahallille tekemään hyvää ja seuraamaan huikeita pelimiehiä! Hienoa olla mukana tällaisessa!

Käykää myös tsekkaamassa tapahtuman Facebook-sivut