Pointit kotiviikonloppuun

Kommentoi

Kuopiossa on tulevana viikonloppuna tarjolla viimeisen kerran Divarin runkosarjan pelejä, kun Welhot isännöivät SB Vaasaa ja Erä Akatemiaa. Alla on nostettu pointteja, joita kannattaa tulla viikonloppuna seuraamaan Kuopio-Hallille.

SB Vaasan ykköstähdet
Vaasan pelimiehistä täytyy nostaa esille Pekka Kontturi, Valtteri Nurmi ja Kari-Matti Viinamäki. Miehet ovat aina meitä vastaan olleet tekemässä tuhojaan. Tule katsomaan, pysyykö miehet kiinni...

Erä Akatemian ykköstähdet
Erä Akatemiasta kannattaa seuraukseen pistää Aapo Kakkola ja konkarimainen pelimies Petri Ikonen. Myös huhut kertovat joensuulaislähtöisen Teemu Tuhkasen olevan kovassa tikissä.

Tuononen ilmiliekeissä
Tuonosia löytyy joukkueestamme kolme kappaletta. Yksi kentältä, yksi maalinsuulta ja yksi huoltojoukoista. Kaikki heistä ovat huipputyyppejä, mutta tällä hetkellä kentällä hääräävä Tuononen on peliesityksiltään ilmiliekeissä. Riku on löytänyt hyvän pelifiiliksen kevään lähestyessä, nyt sitä kannattaa tulla katsomaan.

Maalivahti Kristiansson kokoonpanossa?
Huhut kertovat myös alkukauden hieman hiljaiseloa salibandypuolella pitäneen Joonas Kristianssonin palaavan kokoonpanoon. "Jönssi" Kristiansson on kauden mittaan käynyt treeneissä nollaamassa pelaajia, mutta pelireissujen ajan mies on käyttänyt johonkin tärkeämpään. Arvostan. Kuitenkin huhujen mukaan "Jönssi" saatetaan nähdä kehissä, joten tuu tsekkaa miehen kunto!

"Jeppeshow"
Tällä kaudella olemme nähneet jo Lesch-showta ja Neuloja-Lankista. Viime aikaisten esitysten perusteella viikonloppuna voi olla luvassa nuorukaisen nimeltään Jesper Kauhasen show!

Tule paikalle!

Aktiivisuusranneke käyttöön: MiBand

4 kommenttia

Ostin Xiaomi MiBand -aktiivisuusrannekkeen. Tällä hetkellä on meneillään kova fitness&health-buumi, jossa ihmiset kiinnittävät huomiota oman terveytensä seuraamiseen. Myös itse päätin ottaa kokeiluun aktiivisuusrannekkeen. Tässä hieman kokemuksia parin viikon käytöstä:



Kiinan Applen Xiaomin aktiivisuusranneke ajaa asiansa
Kiinalaista mobiili- ja internetlaitteisiin keskittyvää valmistajaa Xiaomia kutsutaan Kiinan Appleksi. Merkki on saanut suurta suosiota Aasiassa ja muotokieli, sekä muotoilulliset ratkaisut ovat yksinkertaiset kauniita kuten Applellakin. Tämä oli myös yksi syy miksi halusin testata tuotteen. Halusin nähdä millaista laatua tältä "Kiinan Applelta" tulee...

Ensinnäkin tuote oli todella halpa! Tilasin tuotteen www.xiaomishop.com verkkokaupasta. Kaksi kappaletta tilatessa yhden tuotteen hinnaksi tuli n. 15€, yhden kappaleen tilatessa hinta olisi ollut n. 18€. Tähän lisäksi tuli postikulut n. 26€, sillä valitsin nopean toimituksen joka tuli suoraan Euroopasta, eikä Aasiasta. Maksu onnistui näppärästä Visa Electronilla, joka meni ilmeisesti PayPalin kautta.

Toimitus oli yllättävän nopea. Tilasin tuotteen tiistaiaamupäivästä ja tuote tuotiin kotiovelle perjantai-illasta. Tuote tuli siis Slovenian varastolta.



Käyttöönotto
Ensimmäinen ongelmani oli saada ranneke yhdistettyä kännykkään. Rannekkeella on iOS7+ tai Android 4.4+ tuki. Itselläni on käytössä iPhone 6. Ranneke yhdistetään puhelimeen Bluetoothin välityksellä. Näiden lisäksi ranneke vaatii oman sovelluksensa sovelluskaupasta nimeltään Mi Fit.

Mi Fit sovelluksen asennettua täytyi kirjautua sisään tai tehdä tunnukset. Minulla itselläni oli jo omat tunnukset, sillä olin aiemmin testaillut muita Xiaomin nettipalveluita. Tein tunnukset vaimolleni, ja näiden tekeminen olikin yllättävän haastavaa. Pelkät sähköpostiosoitteet eivät riittäneetkään, vaan useat turvakysymykset täytyi luoda, lähes kuten olisi luonut Apple Id:n.

Ongelmani alussa oli se, että kun tilasin kaksi ranneketta, niin rannekkeet olivat liian lähekkäin, kun koitin "parittaa" niitä puhelimen kanssa. Tämä kuitenkin ratkesi kun kävin kaueampana "parittamassa" rannekkeen puhelimeni kanssa.

Ensikokemukset
Kokemukset käytössä ovat olleet positiiviset. Aktiivisuusranneke sisältää liikeanturin, joka tarkkailee käyttäjän liikkumista. Tällöin saadaan siis tiedoiksi suuntaa antavia askel-, tai nukkumismääriä.

Alin ledi vilkkui, näin ollen päivän aktiivisuustaso on alle 1/3 tavoitteesta

Rannekkeessa ei ole näyttöä, vaan näyttö on korvattu kolmella ledillä. Ledeistä näkee oman päivittäisen aktiivisuustason tekemällä kellon katsomisliikkeen kädellä. Tämän kellon katsomisliikkeen opettelussa meni oma tovi, mutta nykyään liike jo sujuu. Kännykkäsovelluksella voidaan valita päivittäinen askeltavoite, johon suhteutettuna ledit näyttävät aktiivisuustason. Eli tavoitteen täytyttyä kaikki kolme lediä palavat.

Oman aktiivisuuden seuraaminen hauskaa, mutta hyödyllistäkö?
Kännykkäsovelluksesta on hauska seurata omaa tekemistään. Yöunien seuraaminen on ollut mielestäni jopa hyödyllistä ja ranneke kannustaa nukkumaan parempia yöunia, sillä kaikki tallentuu. Päivittäiseksi aktiivisuustavoitteekseni olen laittanut 10 000 askelta, mutta treenipäivinä tämä taittuu todella helposti. Lepopäivinä taas 10 000:n askeleeseen saa tehdä jo vähän töitä.



Kaikenkaikkiaan tuote on ollut hauska lisä omaan harjoitteluun. On tullut seurattua omaa liikkumistaan ehkä pykälän verran tarkemmin ja kiinnittänyt vielä enemmän huomiota hyötyliikuntaan ja kävelyyn.

Tuotteen akkukesto on erittäin hyvä. Tuote ollut käytössä pariviikkoa, ja akusta on kulunut alle puolet. Akku ladataan usb-portin kautta mukana tulleella johdolla.

PLUSSAT JA MIINUKSET
+ Akkukesto
+ Hinta-laatusuhde kohdallaan
+ Hauska lisä oman terveyden seurantaan.

- Aktiivisuuden tsekkaus-liike vaatii opettelua
- Ajoittaiset ongelmat Bluetoothin yhdistämisessä


Minä lupaan

Kommentoi
Kaukalon ulkopuolella aika on mennyt opinnäytetyön parissa, tutustuessa brändäykseen

Palasimme voittojen tielle eilen voitettuamme PSS:n. Häviäminen on ollut rankkaa ja varsinkin viime viikko oli rankka kun ottelutahti on ollut aika tiukka ja aiemman viikonlopun reissupelien vuoksi joutui valvomaan.

Eilen lupasimme isoja asioita joukkueelle. Minun lupaukseni on oli tehdä kaikkeni kapteenin roolissa joukkueen tavoitteeseen. Tiedän, että tuloksellisesti runkosarja ei ole mennyt niin hyvin kuin haluaisimme, mutta onneksi sarjassamme pelataan pudotuspelit. Ne antavat hieman armoa.

Haluamme kuitenkin olla kovin jengi keväällä. Olemme näyttäneet kärkiporukoita vastaan kyntemme, ja kovasti haluan tehdä sen eteen hommia, että keväällä saamme itsestämme irti parhaan. Oma tekeminenkin on ollut viimeaikoina hieman väsynyttä, mikä ei ole tyydyttänyt itseäni ollenkaan.

Tänään on vapaailta joukkueen tekemisistä. Se tekee hyvää. Monta päivää oltu joukkueen kanssa parin viikon sisään, niin tekee hyvä antaa aikaa muillekin asioille. Tänään palautellaan kroppaa ja sitten tarkoitus saada hyvä treeniviikko alle, jotta kotipeleissä ollaan kunnossa. Siitä ajatuksesta lähdetään!

Ennakot: M-Team & PSS

Kommentoi
Viime viikonlopun reissun kotimatka oli pitkä. Tappiot syövät miestä. Tappiot tuovat kiukkua. Kausi on vielä kesken ja esitysten tulisi olla nousujohteisia. Siltä ne eivät viime viikonloppuna näyttäneet. Tulevana viikonloppuna on uusi mahdollisuus, uusi päivä ja uudet pelit näyttämässä missä mennään.

M-Team
M-Team on meille ollut erittäin haastava vastustaja aina. Olemme pelanneet tiukkoja otteluita, joissa on usein saatu ratkaisu vasta jatkoajalla. Toisaalta M-Team on erittäin mieluinen vastustaja siksi, että sieltä löytyy viime kauden pelaajamme Niko Mäkinen. Aiemmassa kohtaamisessa Niko ei ollut pelaamassa, mutta toivotaan että lauantaina saadaan mies askiin.

PSS
Myös PSS on tuottanut meille vaikeuksia. Alkukaudella porvoolaiset pääsivät yllättämään ja veivät pisteet jatkoajalla. PSS:n mielenkiintoisimmat ja tutuimma pelimiehet kuopiolaisille ovat entiset kuopiolaiset Tatu Valkonen ja Petteri Alavuotunki. Myös PSS on varmasti mieluisa vastus entiselle PSS:läisellemme Matti Turuselle. 

Welhot
Welhojen viime viikonloppu ei mennyt putkeen. Kuitenkin muutama erityinen onnistuja voidaan nostaa. Matti Turunen pelasi erinomaisen ja pisterikkaan viikonlopun, samoin kuin saman ketjun puolustaja Riku Tuononen. Myös Jesper Kauhanen palaa kokoonpanoon.

Pelit kovenee ja sitä myötä otteet täytyisi alkaa olemaan sen mukaiset... Nyt on herättävä pelaamaan!

Nilsiän lukion salibandylinjalainen haastattelussa: Olli Tiihonen

Kommentoi
Olli Tiihonen (toinen vasemmalta, taustalla) opiskelee Nilsiän lukion salibandylinjalla. (kuva: Jari Turunen)

Viikko sitten tutustuttiin Nilsiän lukiosta Welhojen edustukseen nousseisiin pelimiehiin. Tällä viikolla vuorossa on tutustua yhteen Nilsiän lukion salibandylinjalaiseen, Olli Tiihoseen, joka pelaa Kuopiossa B-junioreissa, sekä Nilsiässä 2. divaria. Tässä haastattelu, olkaa hyvä!


Kuka olet ja missä pelaat?
- Olen Olli Tiihonen, pelaan SB Welhot Nilsiän joukkueessa 2.divaria sekä Kuopiossa B-junioreissa.

Opiskelet Nilsiän lukiossa salibandylinjalla. Mitä mahdollisuuksia Nilsiän salibandylukio tarjoaa? Miksi valitsit Nilsiän lukion ja salibandylinjan?- Nilsiän salibandylukio tarjoaa mahdollisuuden kehittää henkilökohtaisia taitoja kolme kertaa viikossa aamutreenien muodossa. Valitsin lukion, koska minulla ei ollut selkeää vaihtoehtoa ammatillisella puolella, joten lukio lähellä kotia oli luonnollinen valinta. Myös salibandylinjalle oli helppo mennä, koska olin käynyt jo ysiluokan ajan aamutreeneissä ja tiesin millaista se oli.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmat? Urheilu vahvasti kuvioissa tulevaisuudessakin?- Tulevaisuuden suunnitelmat lukion jälkeen ovat aika avoimet sillä selkeää ammattia ei vielä ole löytynyt. Urheilua tulen jatkamaan opiskelupaikasta riippumatta ja jokin liikuntaan liittyvä ammattikin voisi kiinnostaa.

Lisää infoa Nilsiän lukiosta löydät täältä:

Pitkä kotimatka

Kommentoi

Tasapeli hornankattilasta

Kommentoi

Mynämäen hornankattilasta tuli tasapeli. Täydet pisteet oli kyllä tarjolla, mutta vastustaja nousi vielä lopussa mukaan peliin.

Ottelu oli varsin kuumatunteinen, kuten viimeksikin Mynämäellä. Yleisö syttyi myös taisteluun kuten lauantai-iltana kuuluukin. Hieno paikka pelata!

Itseä jäi tietenkin harmittamaan muutamat virheet jotka kostautuivat maalien merkeissä. Kuitenkaan peliä ei auta jäädä märehtimään, vaan huomenna taas pelataan. Huomenna vastassa Masku ja pisteitä jälleen tarjolla. 

Kauden ensimmäinen yöreissu: Wirmo & Masku

Kommentoi
Welhoilla alkaa tiukka ottelurupeama, kun tuplaviikonloppuja osuu joukkueelle kolme peräkkäin. Ensimmäisenä vuorossa länsirannikon reissu, jossa Welhot kohtaavat SBS Wirmon ja Maskun. Tässä hieman fiiliksiä ja kuulumisia ennen tulevaa viikonloppua.


SBS Wirmo
Wirmo taistelee meidän tavoin pääsystä pudotuspeleihin. Joukkue on kaksi pistettä jäljessämme sarjataulukossa ja huhujen mukaan kotonaan kova. Tällä kaudella joukkue on onnistunut saamaan arvokkaita päänahkoja muun muassa Loviisan Torista, Vaasasta ja Blue Foxista. Tämä kertoo joukkueen iskukyvystä.

Viime kauden lopulla joukkue sai kunnon boostin kevääksi, ja uskon, että samanlaiseen boostiin joukkue pyrkii. Nousijajoukkue kolkutteli viimekaudella karsintapaikan oviakin.

Wirmosta kannattaa seuraukseen laittaa ehdottomasti Joni Valtanen ja Jussi Lännistö, jotka johtavat joukkueen pistepörssiä. Myös maalintekijä Juho Lehtonen on vaarallinen hyökkäyspäässä.


SBS Masku
Maskun kausi ei ole lähtenyt tavoitteiden mukaan. Joukkue majailee tällähetkellä sarjataulukon hännillä 4:llä pisteellä. Joukkue on kuitenkin pystynyt antamaan kampoihin monille tässä sarjassa ja tästä kertoo muun muassa tasapelit PSS:ää ja Erä akatemiaa vastaan. Myös vyöltä löytyy niukkoja tappioita Blue Foxille ja ÅIF:lle.

Maskusta kannattaa seuraukseen pistää ehdottomasti Santeri Urponen, joka on joukkueen paras pistemies.


Welhot innokkaana vierasreissuun
Pakko tässä on jo vähän tykätä matkustamisesta ja joukkueena olemisesta. Joukkueemme matkustaa paljon ja lyhin vieraspelimatkakin on Ouluun, jonne matkustaa useamman tunnin. Tykkäämme olla joukkueena ja viettää aikaa yhdessä. Joukkueen pelaajat ovat varsin samanikäisiä, ja tämänkin vuoksi tulevat varmasti hyvin toimeen keskenään. Siksi on oikein hauska lähteä pitkästä aikaa joukkueen kanssa pelireissuun. Tällä kaudella tämä tuleva reissu onkin ensimmäinen ja vähän jopa tätä on odotettu.

Welhojen joukkueesta kannattaa vieraskiertueella ehdottomasti seurata Riku Tuonosta. Kutsumanimella "Bondi" kulkeva herrasmies on pelannut tällä kaudella lähes 1,5 pistettä per peli tahtia ja on Welhojen puolustuksen tukipilari. Mies voittaa armottomalla prosentilla kaksinkamppailuja, avaa peliä omilla jaloillaan ja laukoo kammottavia pommeja. Hienoa pelata tällaisen kaverin kanssa samassa ketjussa.

Myös seuraukseen kannattaa laittaa Joonas Virta. Taitavat kädet ja viekkaan peliälyn omaava rightin puolen laituri pääsee viikonloppua tutuille seuduilleen ja uskon kaverin syttyvän pelaamaan.

Hieno viikonloppu tulossa! Olkaahan kuulolla sosiaalisessa mediassa, koitetaan pysyä aktiivisena!

Nilsiän lukiosta Welhojen edustukseen

Kommentoi
Kävin Nilsiässä lukion, josta löytyy nykyään salibandypainoitteinen linja. Valitettavasti minä en ehtinyt käydä sitä, mutta salibandylinja on tuottanut muutaman loistavan pelimiehen. Tässä haastattelussa muutama Nilsiän lukiosta meidän edustusjoukkueeseemme ponnahtanut pelimies. Hauskaa on myös, että Roni V. ja Juha olivat nuorempana juurikin minun valmennuksessa, hienoa nähdä nämä kaverit nyt samassa joukkueessa!

kuva: Jari Turunen

RONI VÄÄNÄNEN
Kuinka tämän kauden pelit ovat lähteneet kulkemaan?
- Intin takia en ole päässyt pelaamaan, enkä käymään reeneissä juuri olenkaan, mikä harmittaa todella paljon.

Mitkä ovat kevään tavoitteet omalta osaltasi/joukkueen osalta?
- Joukkueen tavoite on nousta liigaan totta kai, ja omat tavoitteet on päästä pelaavaan kokoonpanoon ennen kauden loppua.

Millaisen pohjan Nilsiän lukion salibandylinja antoi omalle peliurallesi? Mitä hyvää ja mahdollisuuksia Nilsiän salibandylukio tarjoaa?
- Nilsiän lukion salibandylinja antoi paljon vaihtelevia kokemuksia, joista mieleen jäivät runsaat vetoharjoitukset ja pienpelit. Salibandylinja kehitti pelaamisen peruselementtejä ja fyysistä kuntoa.

Mitä terveisiä lähetät lukijoille ja katsojille?
- Jatketaan työn tekoa!



RONI TUONONEN
Kuinka tämän kauden pelit ovat lähteneet kulkemaan?
- Tämän kauden omat pelit joita olen pelannut 3, ovat menneet yllättävänkin hyvin. Vaikka vain yksi voitto niistä on tullut, mutta kun katsoo tilastoja niin torjuntoja on tullut, eikä päästettyjäkään ole hirveästi kerääntynyt.

Mitkä ovat kevään tavoitteet omalta osaltasi/joukkueen osalta?
- Omia tavoitteita keväälle ei juuri ole muuta kuin oman pelin kehittäminen eli heikkouksien parantaminen. Joukkueen tavoitteet ovat tietenkin liiganousu ja uskon siihen että omalla pelillä ja hyvällä keskittymisellä jokaiseen peliin voimme sen saavuttaakkin.

Millaisen pohjan Nilsiän lukion salibandylinja antoi omalle peliurallesi? Mitä hyvää ja mahdollisuuksia Nilsiän salibandylukio tarjoaa?
- Nilsiän lukion salibandylinja antoi todella hyvät pohjat itselleni, koska aamureeneissä pelattiin paljon pienpelejä, jotka auttavat maalivahteja kehittämään refleksejä sekä liikkumista, koska kaikki tapahtuu niin nopeasti pienessä tilassa. Nilsiän lukion salibandylinja tarjoaa todella hyvällä porukalla hyviä laadukkaita harjoituksia sekä mahdollisuuksia sitä kautta päästä Nilsiän Welhoihin pelaamaan ja kehittymään lisää.

Mitä terveisiä lähetät lukijoille ja katsojille?
- Terveisiä lukijoille ja katsojille että tervetuloa vaan Kuopio-Hallille kannustamaan ja katsomaan huippuluokan salibandypelejä.


kuva: Jari Turunen
JUHA AIRAKSINEN
Kuinka tämän kauden pelit ovat lähteneet kulkemaan?
- Alkukausi 2.divaria Nilsiässä, henkilökohtaisesti meni hieman alakanttiin koska reenaaminen oli huonoa ja motivaatio ei ollut huipussaan. Siirto 1.divariin joulun alla ja pelaamaan on päässyt säännöllisesti, mutta omat tehot ovat olleet kateissa. Johtuu varmasti osittain siitä että joutuu pelaamaan puolustajana vaikka omasta mielestä parhaimmat avut olisi hyökkäyspäässä.

Mitkä ovat kevään tavoitteet omalta osaltasi/joukkueen osalta?
- Omalta osalta pelata koko ajan enemmän ja paremmin ja täten auttaa joukkuetta mahdollisimman pitkälle keväälle. Joukkueen tavoite liiganousu.

Millaisen pohjan Nilsiän lukion salibandylinja antoi omalle peliurallesi? Mitä hyvää ja mahdollisuuksia Nilsiän salibandylukio tarjoaa?
- Nilsiän lukiossa sai harjoitella paljon, mutta laatuun olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Hyvää oli se että sali oli usein vapaana ja tällöin pääsi reenaamaan myös omalla ajalla. Aamureenit olivat erittäin hyvä lisä joukkueen yhteisien reenien lisäksi.

Mitä terveisiä lähetät lukijoille ja katsojille?
- Paikan päälle pelejä kattomaan ja kannustamaan kuopion poijjat liigaan!

Olemme ahkeria!

Kommentoi

Meidän joukkue on ahkera tekemään töitä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ulkopuolisesta työnteosta varsinkin kertoo se, että hoidamme talkootöinä Kuopio-Hallin salibandymattoa.

Kauden aikana tulee rullailtua mattoa useita kertoja edestakaisin, sillä matto ei voi olla kokoajan Kuopio-Hallissa paikallaan. Hallilla järjestetään messuja, jalkapallo-otteluita ja tapahtumia, joiden ajaksi salibandymatto täytyy poistaa.

Maton laitto on tietenkin varsin työlästä, mutta muut paikat eivät vedä vertoja Kuopiossa Kuopio-Hallille, ja samalla joukkueemme kasaa tietenkin varoja kauden kulujen kattamiseksi. Toisaalta ammattilaiselämä on vielä kaukana, mutta ainakin teemme yhdessä töitä tavoitteemme eteen, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Puuhaviikonloppu

Kommentoi
Tänä viikonloppuna Welhot huilasivat peleistä, ja ottivat yhteistä aikaa saunomisen ja ryhmäkisailujen merkeissä. Mielestäni on mukavaa olla jätkien kanssa myös muutenkin kuin kaukalon sisällä. 

Loppukausi mennään aika tiiviisti, niin piti käydä myös Nilsiässä vielä tänään moikkaamassa vanhempia ja pikkuveljeä. Nyt matkalla kohti Kuopiota ja katseet kohti ensiviikkoa. Ensi viikonloppuna alkaakin neljän ottelun vierasputki, jotka näyttääkin loppukauden suuntaa varsin paljon. Alla vielä pari kuvaa puuhapäivän ryhmäselfie-tehtävästä.