Ennakko Suomen Cup: LEBA 96 - SB WELHOT

2 kommenttia
Sunnuntaina 2.10 SB Welhot matkustavat Suomen Cupin 3:lla kierroksella Kontiolahdella Leban vieraiksi. Joukkueet kohtaavat kaksi kertaa lyhyen ajan sisään kun Suomen Cupin ottelun lisäksi he kohtaavat sarjapelissä Kuopiossa jo seuraavana torstaina 6.10. Otan taas muutamia vertailukohtia/taistelupareja, joiden pohjalta ennakoin tulevaa Cup-ottelua.

Leban ensimmäisestä pelistä voitto VS Welhoilla tappio
Welhot hävisivät ensimmäisen pelin seuran toista edustusjoukkuetta vastaan torstaina lukemin 4-5. Welhojen peli ei ollut niin hyvällä mallilla kuin se olisi voinut olla. Hyökkäyspelaaminen lähti rullaamaan vasta viimeisellä kymmenellä minuutilla maalien muodossa. Hyvä nousu pelin lopussa, mutta ei riittänyt torstaina. Leba taas voitti vakuuttavasti tänä iltana VarTan lukemin 15-5 ja sai varmasti hyvän alun kauteen.

Joensuun alueen nuoriso VS Savon alueen nuoriso
Molemmat joukkueet ovat varsin nuoria joukkueita. Leban ensimmäisessä pelissä 4:llä pisteellä juhlineet Jaakko Sariola, Jesse Reijonen ja Mikael Ahponen ovat kaikki syntyneet -89 tai -90. Taitavia kavereita, jotka itselle tuttuja juniorivuosilta. Welhojen nuoriso-osastosta voisi mainita Janne Pitkäsen, Mikko Holopaisen ja Mikko Nenosen, jotka ovat ottaneet ykkösnyrkin haltuunsa muutaman kokeneemman kaverin kera.

Lari Lähdesmäki VS Asko Väänänen
Konkarikaartin pelaajista otetaan suurennuslasin alle 80-luvun alkupäässä syntyneet Lari Lähdesmäki ja Asko Väänänen. Hieman erityyliset pelaajat kyseessä. Lähdesmäki on pieni ja nopea pelaaja, joka nopeudellaan pärjäsi varsin hyvin korkeammillakin sarjatasoilla. Asko taas pitkä ja kovakuntoinen pelimies. Kumman joukkueen konkarikaarti saa sytytettyä nuoret pelaamaan?

Juri Jolkkonen VS Mikko Tiihonen
Molemmista joukkueista löytyy tavoitteelliset valmentajat. Juri Jolkkonen sanoo tavoitteekseen nostaa Leba kahden vuoden sisällä divariin. Myös Tiihonen Welhojen kanssa mielii karsintoihin. Joukkueet haluavat kehittää nuoria kovasti ja ovat sarjassa ilmeisesti eniten harjoittelevat joukkueet. Kumpi tässä onnistuu paremmin?

Ei ollut tähtimerkit kohdallaan...

2 kommenttia

Ennakko: SB WELHOT - SB WELHOT NILSIÄ

Kommentoi


Mainosten ompelu pelipaitaan tässä päivällä kertoo vain siitä, että tänään starttaa odotettu 2-divisioonan Savo-Karjalan lohko SB Welhojen osalta. Welhot saa vastaan seuransa toisen edustusjoukkueen, eli SB Welhot Nilsiän. Seuran sisäinen herruus varmasti kiinnostaa kumpaakin.Tässä muutama taistelupari, jotka saattavat olla suuressa roolissa pelissä.

Petri Lesch VS Joni Miettinen
Molemmilla joukkueilla on maalivahtipeli hyvissä uomissa. Petri Leschiä kehuttiin viimekaudella yhdeksi divarin parhaimmista maalivahdeista, kun taas Joni "Jomppe" Miettinen on arvostettu maalivahti tämän alueen pelaajien keskuudessa.

Suuri kenttä VS pieni kenttä
Nilsiän joukkue harjoittelee pääasiassa pienellä parkettikentällä Nilsiässä. Muutos isolle kentälle pelaamaan tuottaa yleensä vaikeuksia, kun välimatkat ovatkin pidempiä ja tossun pitäisi liikkua. Kuopion Welhot harjoittelevat pääasiassa Kuopiohallilla, joten kenttä heille tuttu.

Jukka Pellinen VS Antti Kuronen
Tämän alueen kovimmat pistemiehet tänään vastakkain. Uskomattomia pisteitä aiemmilla kausilla Vuorelan Veikoissa iskenyt Pellinen on ollut hyvässä iskussa harjoituspeleissä. Nilsiän joukkueen Antti Kurosta on veikkailtu lohkon pistepörssivoittajaksi ja on joukkueelleen erittäin tärkeä pelaaja.

Olli Taskinen VS Tommi Taskinen
Mikäli tähtimerkit pitävät paikkansa, saatetaan tänään nähdä velipojat kentällä taistelemassa samasta pallosta. Pikkuveljeni Tommi on mennyt pituudessa jo minusta ohi, ja pihapeleissä en kesällä meinannut pysyä jokaisessa kärkikynässä mukana. Miten käy isolla kentällä ja oikeassa pelissä?

Mikko Tiihonen VS Janne Karttunen
Molempien joukkueiden penkin takaa löytyy taktisesti taitavat valmentajat. Pelistä tekee mielenkiintoisen kuinka Janne Karttunen saa Nilsiän vanhat ketut pelaamaan fiksusti isolla mattokentällä. Mikko Tiihosella taas on käytössään nuorempi ja innokkaampi porukka. Kuinka Kuopion Welhot saavat vastattua Nilsiän vanhojen kettujen viekkauteen?


Ottelussa erittäin mielenkiintoiset lähtökohdat... Siispä tervetuloa tänään torstaina 29.9 Kuopiohallille klo 18.30 Seuraamaan sarja-avausta: SB WELHOT - SB WELHOT NILSIÄ

Kummiyritys Nereus Oy

Kommentoi

Tänä vuonna kummiyrityksenäni toimii Nereus Oy. Hienoa saada yritys mukaan tukemaan kehittymistäni ja pelaamistani! Tervetuloa mukaan reenipäiväkirjan ihmeelliseen maailmaan! Linkki Nereus Oy:n sivuille löytyy sivun laidalta.

Vastustajat puntarissa 3/3

Kommentoi
Viimeisenä tarkkailussa häntäpään joukkueet. 

Peräpää:

FBI
Iisalmen salibandy-ylpeydellä on yhdet alueen parhaimmista puitteista pelata ja harjoitella salibandya. Kuitenkaan buumi ei ole vielä vienyt joukkuetta sarjan kärkipäähän, enkä jaksa uskoa että potku riittää tänäkään vuonna. Joukkueen usko itseen on kova ja joukkuetta hehkutetaan nettisivuilla olevan kauden aikana kovempi kuin koskaan aikaisemmin. Kuitenkin Suomen Cupissa näkemäni perusteella on Iisalmen pojilla paljon tekemistä noustakseen korkeammille sijoille sarjassa.

Seuraa heitä: Elmeri Miettinen: Oli mukana nuorempana Pikku Pohjola leireillä samaan aikaan kanssani, sekä junioreissa kova pistemies. Viime aikoina ollut vähän hiljaisempaa. Olisiko nyt aika nousta miesten peleissä ratkaisijaksi?


VARTA
Varta menetti ilmeisesti 3 parasta pistemiesteen muihin joukkueisiin, niimpä veikkaisin vaikeata kautta Varkautelaisille. Alasarjoista ilmeisesti saatu vahvistuksia, mutta en usko potkun riittävän korkeille sijoille. Uskoisin taistelevan putoamista vastaan.

Seuraa heitä: Juha-Matti Hokka. Kehuttu pelimies palstoilla.


KLC
Itselle taas vähemmän tunnettu KLC taistelee Vartan ja FBI:n tavoin putoamista vastaan. Joukkue menettänyt ilmeisesti paljon avainpelaajiaan, ja näin ollen heillä tulee olemaan nuori joukkue kaudella.

Seuraa heitä: Mikko Hallikainen. Kehuttu pelimies muilla palstoilla.

Vastustajat puntarissa 2/3

Kommentoi
Vastustajien puntaroinnissa seuraavaksi vuorossa keskikastin joukkueet. 

Keskikastia:

SB Welhot Nilsiä
Kasvattajaseurani SB Savon edustusjoukkueen pohjalta muokkautunut joukkue on mielenkiintoinen tapaus sarjassa. Parhaimmillaan joukkue pystyy yltämään karsintoihin, mutta toisaalta edessä voi olla myös vaikeampi kausi. Jukka Ruotsalaisen lähdettyä Porvooseen paletti on ollut hieman sekavampi. Kesäharjoittelu ei ole ollut hyvää ja joukkueen rinki vaikuttaa aika pieneltä. Kokemusta löytyy mm. Antti Kurosen, Juha Turusen ja maalivahti Joni Miettisen harteilta, höystettynä muutamalla hyvällä juniorilla. Mikäli saavat mukaan huhutut Esko Martikaisen ja Ville Paldaniuksen, niin mahdollisuudet jopa karsintoihin, mutta nykyisellä rosterilla veikkaan joukkueen jäävän keskikastin joukkueeksi.

Seuraa heitä: NILSIÄN KOTIHALLI&YLEISÖ: pieni halli, jossa tunnelmaa pelata! Tommi Taskinen: Todella taitava pikkuveljeni, joka on mennyt pituudessa minusta ohi, mutta entäs pelillisesti?


PISABA
Pieksämäen salibandybuumi ehkä kokenut hieman laskua. Pisaballa on usean vuoden ajan löytynyt taitavia nuoria pelaajia, mutta kauden alla pelaamamme harjoituspeli heitä vastaan ei vakuuttanut minua. Joukkueemme kapteenin Jarno "Jarppi" Nikulaisen siirtyminen Pisabasta meille lienee ollut kova isku Pisaban joukkueelle?

Seuraa heitä: Henri Tarvainen. Itselle tuntematon, netissä ylistetty.


COACH TEAM
Hieman tuntemattomampi joukkue itselle. Ilmeisesti lahjakkaita junioreita nostettu miehiin mukaan sekä ykkösvitjaa on ylistetty muiden ennakoissa.

Seuraa heitä: ykkösketju Joni Kortelainen-Petri Ruotsalainen-Toni Saarelainen, netissä ylistetty ykkösketju.


PYU
Myös Coach Teamin tavoin junioreita nostettu Pyhäselän joukkueen mukaan. Kuitenkin tahtipuikkoa ainakin kotiotteluissa varmasti heiluttelee kokeneempi kaarti Markus Ketosen ja Jani Kososen johdolla.

Seuraa heitä: Markus Ketonen ja Jani Kosonen. Huikea määrä liigakokemusta näillä herroilla.

Vastustajat puntarissa 1/3

Kommentoi
Kauden alku lähenee, niinpä aika pureutua ensikauden vastustajiin. Alla omat näkemykseni joukkueista, joista ei ole hirveästi tietoa. Mielipiteet perustuvat omaan tuntumaan ja kuulopuheisiin/nettijuttuihin joukkueista. Ensimmäisessä osassa joukkueet, jotka mielestäni taistelevat karsintapaikasta:

Ainesta karsintoihin:

LEBA-96
Kovasti koko kesän harjoitellut joukkue tavoittelee varmasti joukkoa jatkopeleihin. Josban entisistä junioreita ja taitavia omia junioreita sisältävä porukka pelaa ilmeisesti varsin liikkuvaa salibandyä.

Seuraa heitä: Jani Ruotsalainen: vanha pelikaverini SB Savon ajoilta pelaa tilanteen kuin tilanteen aina sata lasissa. Mahtava pelimies pysyessään kunnossa. Teemu Tuhkanen, Mikael Ahponen ja Jesse Reijonen: kolme mainitsemisen arvoista pelaajaa. Entisiä Josban junioreita ja varmasti vaarallisia kakkosdivarissa


SALPA
Kokenut joukkue täynnä vanhoja kehäkettuja Kuopion Welhojen ja KSS:n divariajoilta. Taito ja kokemus huippuluokkaa. Riittääkö materiaalin leveys, sillä harjoitus otteluissa nähty varsin vähän pelaajia?

Seuraa heitä: Leo Lyytinen ja Antti Siponen: Juniorivuosieni idolini pelaavat samassa joukkueessa ja tulos on parhaimmillaan NÄYTTÄVÄÄ salibandyä.


E-KI
Paikallisvastustaja E-KI:llä on hyvä nippu kokemusta ja rivimiehiä höystettynä muutamalla junnulla. Viimekaudella hyviä jaksoja, mutta myös huonoja jaksoja pelien suhteen. Joko tasaisempaa esitystä luvassa?

Seuraa heitä: Simo Väänänen, Raine Pirinen ja Tuomas Nyyssönen: SB Savon aikaisia joukkuekavereita. Simo löytänyt kuulopuheiden perusteella uuden vaihteen päälle pakin tontilta. Raine on pallollinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan paikalla kuin paikalla, ilmeisesti nykyään puolustuksessa? Tuomas taas on loistavassa fyysisessä kunnossa oleva sniperi.


CREMASTERS
Toinen konkariporukka, jonka kokemus saa nöyräksi. Yllättävän vaaraton hyökkäys kuitenkin harjoituspelien perusteella.

Seuraa heitä: Sami Matikainen: mahtava puolustaja,uskomattoman dominoiva pelaaja.

Puuhapäivä joukkueen kanssa

Kommentoi
Eilen lauantaina vietettiin puuhapäivää joukkueen kesken. Loistavalla fiiliksellä vietetty päivä sisälsi hieman kilpailua fysiikkatesteissä, ammunnassa ja paintballissa. Ilta päättyi yhteiseen ruokailuun ja yhdessäoloon. Alla muutama kuva päivästä:

 Pompputestiä

 Joukkueemme kapteeni Jarno "Jarppi" Nikulainen näyttämässä ammunnan mallia

Vatsarullailua

Peliä pelin perään

Kommentoi
Rankka viikko sai mahtavan päätöksen, kun saimme jatkopaikan Suomen Cupissa. Viikko oltiin treenattu lujaa, sekä omitoimisia harjoituksia sain vedettyä tosi hyvin kevyen kouluviikon ohella. Perjantaina pelattiin vielä täysimittainen reenipeli E-KIä vastaan.

Tiukka tappio Etelä-Kuopion Ilvekselle
Lähdettiin kaatamaan paikallisvastustaja E-KIä neljällä kentällä, hieman säästellen jalkoja lauantain Cup pelejä varten. Ajoittain hyvää pallollista peliä, mutta meidän kenttä ei saanut oikein tulosta aikaiseksi. Kaataminen jäi kuitenkin haaveeksi, sillä E-KI iski terävästi vastaan ja lopputulos oli 8-9 (6-5,1-0,1-4) E-KI:lle.

Tiukemmalla peluutuksella ja terävyydellä tulos olisi voinut olla toinen, mutta turha jossitella.
KSS:n sivujen juttu aiheesta
Jari Turusen kuva-albumi pelistä

Suomen Cupista jatkopaikka
Lauantain Suomen Cupin toisen kierroksen turnaus pelattiin Iisalmessa. Tuliaisena reissusta 2 voittoa ja 1 tasapeli:

SB Welhot - Cremasters 6 - 2 (2-0,1-2,3-0)
SB Welhot - Salpa 2 - 2 (0-0,2-2,0-0)
SB Welhot - FBI 7 - 0 (0-0,3-0,4-0)

Fiilikset Cup-peleistä: "Kenttämme peli ei lähtenyt aluksi kulkemaan kuten olisi pitänyt. Pari vilttikomennusta pelin aikana sai kuitenkin kenttämme heräämään ja jo ensimmäisessä pelissä päästiin maalien makuun. Muissa peleissä peli oli aika ailahtelevaa. Avauspelaaminen tökki turhan usein, sekä hyökkäysalueella jäätiin turhaan vaarattomille sektoreille pyörimään. Tässä asiassa kuitenkin pystyn katsomaan vaan peiliin! Dramatiikkaa päivään tarjosi myös Jukka Pellisen ylikäyrä lapa, jonka FBI mittautti viimeisessä ottelussa.

Tietysti hyvinä asioina voi sanoa, että päästiin maalien makuun ja voittamisen makuun. Tasapeli Salpaa vastaan ei syletä niin paljon kun jatkopaikka hoidettiin kuitenkin itsellemme. Turnausmuotoiset pelit vaikka pelataan lyhyellä ja juoksevalla peliajalla, niin vaativat paljon enemmän normaaleihin peleihin verrattuna. Joka peliin täytyy olla valmis ja lämmitelty! Turnauspäivä oli rankka.

Voittaminen ja onnistuminen mahtava tunne!!"
KSS:n sivujen juttu aiheesta

Sopimus SB Welhoihin kaudeksi 2011-2012

Kommentoi

Nyt on virallinen sopimus tehty kaudesta 2011-2012, seurana toimii SB Welhot Kuopio. Eli pelaan 2-divisioonaa Savo-Karjalan lohkossa. Tervetuloa seuraamaan otteluitamme!

Voitto Pisabasta

Kommentoi
Treenipelit saatiin käyntiin hyvällä sykkeellä ja tuloksena 11-8 voitto Pisabasta. Peli ei vielä näyttänyt kovinkaan valmiilta, varsinkaan pallollisen pelin osalta. Myös turhan helppoja annettiin kaverille, niinpä loppu tulos näyttää noinkin tiukalta.

Pisaban pelityyli yllätti kovasti
Pieksämäen Salibandy on joukkueena itselleni varsin tuntematon, mutta SB Savon C-junnuja valmentaessa kohdattiin Pisaba useasti. Silloin Pisaban junnujen peli oli mallikasta, ja perustui pelaajien taitoon. Pallo liikkui välillä todellakin näyttävästi. Juuri samantapaista joukkuetta odotin heidän edustusjoukkueestakin, mutta toisin kävi. Pisaban avauspelaaminen perustui korkeisiin kaaripalloihin, ja pallollisessa pelissä pallo liikkui hitaasti.

Toisaalta myös meidän "paremmat jalat" saattoi aiheuttaa heille kiirettä pallon kanssa ja sitä myötä huonot ratkaisut sekä korkeat kaaripallo avaukset. Meidän huonoutta kyllä, se että pääsivät rokottamaan turhan monesti kaaripallo avauksen jälkeen.

Hyvillä fiiliksillä kohti kautta
Voitto on aina voitto, ja se tuo hyvän mielen. Omasta joukkueesta mainittavan arvoisia olisi Jukka Pellinen, joka paukutti arvostettavat 4+0 tehot. Myös ketjukaverini Tero "Josse" Korhonen pelasi pirteän ja tehokkaan pelin tehoin 2+1. Kuitenkin pelissä löytyy paljon parantamista, ja onneksi kauden alkuun on vielä aikaa.

Linkki otteluraporttiin, tilastoihin sekä maalikoosteeseen.

Mukaan Pohjois-Savon urheiluakatemiaan

2 kommenttia

Koulun ja urheilun yhdistäminen alkaa pikkuhiljaa hahmottua, sillä pääsin mukaan Pohjois-Savon urheiluakatemiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pystyn normaalia paremmin harjoittelemaan, saan mahdollisesti kursseja harjoittelustani sekä harjoituspaikkojen maksut tulevat halvemmiksi.

Lukiossa täällä toimii aamuharjoitusryhmä, jonka mukaan koitan päästä harjoittelemaan, kunhan alkumellakka koulussa laantuu. Ne harjoittelevat kolmena aamuna viikossa, ja tästä olisi suuri apu mikäli pääsen aamuisin lajiharjoituksia tekemään ryhmässä. Ongelmana tässä kuitenkin on, että en pysty näin opintojen alkuvaiheissa vaikuttamaan lukujärjestyksiini ja joillain tunneilla täytyy vain olla. Näimpä aamuharjoittelu ei aina onnistu, mutta mikäli lukujärjestyksestä löytyy vapaata muusta kohdasta, voi tietysti omatoimista treeniä käydä tekemässä.  Myös koulusta tulee välttämättä poissaoloja harjoittelun vuoksi, ja näin joutuu olemaan vähän aktiivisempi itsekin opiskelun suhteen.

Ajankohtaista muuten:

-Flunssa. Pitkään jatkunut flunssa on välillä helpottunut, mutta kurkku ei tunnu parantuvan täysin millään.

-Perjantaina korkkaamaan treenipelit. Vihdoin näyttäisi siltä, että pääsen itsekin aloittamaan harjoituspelit. Jouduin jättämään ensimmäiset reenipelit flunssan vuoksi välistä, mutta nyt perjantaina pääsee nähtävästi mukaan!

-Mailoja odotellessa. Kovasti uusia mailoja odotellaan, sillä lähes kaikki vanhat riittävän pitkät varret ovat menneet poikki. Olisi hyvä päästä jo niiden mailojen tuntumaan joilla pelaa kaudellakin.

Reenipäiväkirja haastattelee: Aleksi Viinikainen

Kommentoi
Reenipäiväkirjan toisessa pelaajahaastattelussa joukkuekaverini Kuopion SB Welhojen Aleksi Viinikainen:


Nimi, syntymäaika: Aleksi Viinikainen, -90

Seura:
SB Welhot

Syksy lähenee ja sarjakauden avaus lähenee, millä mielin takaisin "harjan varteen" ?
Tuntuu pitkästä aikaa taas siltä, että onpas kiva hypätä takaisin laatikkoon. Pari viimeisintä kautta ollut hieman hakemista motivaation suhteen, mutta
tälle kaudelle on tullut mukavasti nälkää ja haluja päästä taas sähläilemään.

Syksyn ensimmäisissä harjoitusotteluissa kaatui Kajaanin Papas komein lukemin 9-2, mutta Säyneisen Salpa oli kovempi lukemin 4-11. Kommentit peleistä? Kauden ensimmäiset harjoituspelit ja kummassakin pelissä oli vielä paljon kehitettävää, mutta kyllä sieltä jotain positiivistakin löytyi. 


Kuopion Salibandyseura jatkaa ensikaudella vanhasta "Kuopion Welhot" nimestä muokatulla SB Welhot nimellä. Oletko vanhana Petosen Nallejen kasvattina katkerana, ettei Nallet tullut uudeksi nimeksi vaan Welhot?
Sama kun laitettaisiin Bubi Wallenius selostamaan MM-lätkää... Eli toimii.

Pelasit Tampereen Kooveessa viimeisen A-junnu vuotesi, mitä vuodesta jäi käteen? Kausi oli opettavainen ja kaudesta jäi hieman huono maku, sillä tipuimme play-offien ekalla kierroksella TPS:llä... Mutta paljon uutta jäi mieleeni Hämeestä kuitenkin.


Kuopion Welhoilla nähdään ensikaudella uudistunut joukkue, ketä pelaajia nostaisit seuraamisen arvoisiksi?
Kyllähän joukkueessa on monia hyviä pelaajia, mutta ehkä tämä tuntuu enemmän joukkueelta. Kuin nipuilta yksilöitä...
Noh muutama ulkomaan sarjoissakin luutinut pelaaja mahtuu ensikauden joukkueeseen, joista "jopi" Johannes Lakkonen suoraan Tanskan alagoilta. Jännä nähdä miten Jopi tottuu aikaeroon ja savolaisiin kirveisiin...
Myös Bundesliigasta värvätty erittäin raamikas Jarno Savolainen "Bunde", jolta saatetaan nähdä kuluvan kauden aikana muutama ns. Bundesliigapommi. Näitä pommeja on saatu pelätä treeneissäkin herkeämättä.
Toki Blogin kirjoittaja Olli "Opaali" Taskinen, jolla on kädet kuin muumien taikurilla. Eli kannattaa tulla katsastamaan ;)
 
Mainitse kolme hyvää syytä, miksi saapua ensikaudella katsomaan SB Welhojen kotiotteluita?
Ehdottomasti sarjan parasta fyysistä peliä ja taktista osaamista.

Pelityyli joka uppoaa varmasti mummosta vauvvaan ja mikä ei jätä ketään kylmäksi.

Mieskomeutta parhaimmillaan ;)