Hyvää vappua!

Kommentoi

Reenipäiväkirja80 toivottaa kaikille lukijoilleen oikein mukavaa vappua!

Lomamatkalle Etelä-Suomeen

Kommentoi

Hyppäsin VR:n junan kyytiin ja lähdin viettämään pidennettyä viikonloppua. Nyt ehtii lepuuttaa jalkaa, sekä ehtii reissaamaan ennen kuin kesätyöt ja joukkueen harjoitukset alkavat.


Pullan leivontaa

Kommentoi

Ylimenokausi ja aikaa jää paljon kaikkeen hyväänkin, kuten tänä iltana pullan leivontaan. Kämppiksen Markun ja tyttökaverini Marian kanssa leivottiin pari pellillistä Dallaspullia. Hyvälle maistuu!



Kevät päivitys

3 kommenttia
 Tietokonekin on saatu pikkuhiljaa toimimaan...

Kevät tulee kovaa vauhtia, mutta mieli ei ole vielä ainakaan liikaa kirkastunut. Tässä hieman kuulumisia:

Ylimenokausi lähti käyntiin, mutta harjoittelu on ollut kohdallani huonoa. Alussa tein ehkä liian monta lenkkiä lyhyeen väliin ja siihen päälle pitkä kävelylenkki vähän huonoilla kengillä, mikä johti kantapään ja jalkapohjan kipeytymiseen. Jalkaa olen koittanut varoa ja lepuuttaa, mutta silti olen tehnyt kuntosalia, pyöräilyä yms. harjoitteita. Jalkapohja on kuitenkin pienestäkin treenistä kipeytynyt entisestään, joten olisi pakko malttaa levätä. Tämä aika kaudesta on tehty siihen.

Yksin harjoitellessa huomaa taas miten vaikea on saada liikuntamääriä ylös! Joukkueharjoituksissa tuli kevyesti illassa 2-3h urheilusuoritus, mutta sen jäätyä pois nyt ylimenokaudella on haastavaa itsestään harjoitella niin pitkiä aikoja. Myös tämä jalan tilanne on juuri syönyt motivaatiota ja mahdollisuuksia harjoitella.

Muutoin tilanne varsin mukava. Kouluhommat alkavat olemaan pikkuhiljaa hyvällä mallilla. Muutamia töitä enää palautettavana ja koulupäivät varsin kevyitä tähän loppuun.

SB Welhojen taustoissa kuhisee, kun taustajoukot puurtavat kovasti jo ensikauden asioita valmiiksi. Kuulostaa hyvälle, ja toivottavasti taustat kunnossa ensikaudella, kuten tänävuonnakin oli!

Kesän suunnitelmatkin ovat selkenemään. Työpaikka löytyi Nilsiästä, liikunnan parista ja näin ollen harjoittelu tapahtuu pitkälti siellä. Pienryhmäharjoittelua varmaankin tiedossa mikäli Nilsiästä löytyy innokkaita kavereita reenailemaan.

Tietokone on saatu jo toimimaan, mutta vielä meinaa vähän temppuilla. Pikkuhiljaa jospa kevään kunniaksi sekin alkaisi pelaamaan.

Kiitoskortit yhteistyökumppaneille

Kommentoi

Yhteistyökumppaneista on hyvä pitää huolta. Tänään tein kiitoskortit yhteistyökumppaneille ja huomenna olisi tarkoitus pistää postin mukana eteenpäin. Ajattelen, että on hyvä pitää huolta yhteistyökumppaneista, sillä niitä ei ole liian helppoa saada ja pitää tällaisessa lajissa ja tällä tasolla. Ensi vuonna onneksi taas pykälän korkeampi taso ja toivottavasti myös hyvät kumppanit!


Hieman huonoja uutisia harjoittelun suhteen. Alkuviikolla päätin laittaa "grillailujen" jälkeen liikuntamäärät kuntoon ja tuli käveltyä pitkä matka huonoilla kengillä. Tuloksena kipeytynyt jalkapohja, jolla ei tällä hetkellä kärsi juosta, eikä liikaa kävelläkään. Onneksi on nyt hyvä aika hoitaa vammojakin.


Welhojen divarinousijat pelaaja pelaajalta

4 kommenttia
Projekti "divarinousu" saatiin päätökseen monen henkilön yhteisvoimin. Tässä vaiheessa kautta on hyvä esitellä divarinousijoita ja antaa heille kiitosta. Suuri duuni tehtiin yhdessä JOUKKUEENA! Tässä divarinousijat pelaaja pelaajalta ja muutama sananen kustakin allekirjoittaneen näkökulmasta:

Kuronen Antti "Kupi"
Teki suuren työn kun lähti vielä loppukaudeksi mukaan divarinousuprojektiin. Oli joukkueessa suuressa roolissa ratkaisupeleissä ja pääsi todella hyvin joukkueeseen sisälle, vaikka monia aluksi mietitytti kuinka "Kupi" sulautuu nuorten poikien joukkueeseen. Opin paljon kokeneelta pelimieheltä! Aluksi oli vaikea pelata pelaajan rinnalla, jonka nimeä on lapsena huutanut Nilsiän liikuntahallilla, mutta tämä unohtui nopeasti. Kiitos Kupi!

Nikulainen Jarno "Jarppi"
Parin ottelun jälkeen pääsin "Jarpin" rinnalle pelaamaan ja palaset loksahtelivat nopeasti paikalleen. Loistava pelimies ja kapteeni, joka ohjasi joukkuetta miehen elkein! Pieni loukkaantuminen hidasti menoa kauden aikana, mutta palasi karsintoihin entistä tehokkaampana.

Purhonen Pasi "Mopsi"
Puolustuksen snaipperi. Mopsi nakutteli runkosarjassa huikeita pisteitä peleissä niin kaukolaukauksilla, kuin ylivoimasta lähietäisyyksiltä. Luuti ykköskentän takana kokokauden ja oli ansaitusti joukkueen paras runkosarjapelaaja.

Airaksinen Juha "Airi"
Entinen valmennettava, nykyinen pelikaveri Airi pelasi jälleen hyvän kauden. Nilsiässä alkukaudella suuressa roolissa ja paljon pisteitä. Kuopioon siirtyminen ja hyvät esitykset jatkuivat jälleen. Pelasi sekä hyökkääjänä, että puolustajana ja molemmissa homma toimii. Ainoana tahrana viimeinen karsintapeli, joka jäi pelaamatta loukkaantumisen vuoksi.

Viinikainen Aleksi "Leksi"
Loistava mies niin kentällä, kuin sen ulkopuolella. Kauden aikana hoiti kapteenin tehtäviä mallikkaasta Nikulaisen loukkaannuttua. Taistelee, raataa, tsemppaa ja pistää kaikkensa joukkueen eteen, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ketjukaveri vailla vertaa. Tahrana kaudesta alaraajavamma, joka sotki karsintapelit. Oli kuitenkin joukkueen tukena loppuun asti. Ystävä.

Tuononen Riku
Armeija sotki taitavan ja isokokoisen tähtipuolustajan kautta. Kuitenkin viimeisessa karsintapelissä näytti mikä hän on miehiään.Runkosarjassa jäi paljon pelejä välistä, mutta pelaamissaan peleissä loisti entiseen tapaan.

Koivisto Heikki "Hessu"
Nuorisolupaus Hessu parantaa kuin sika juoksuaan. Väläytteli taitoaan runkosarjassa näyttävillä harhautuksillaan, ja karsintapelitkin alkoivat luistaa alkujännityksen jälkeen. Loistavaa peliä karsinnoissa Pitkäsen Jannen ja Tero Korhosen rinnalla.

Korhonen Tero "Josse"
Jossen kautta haittasi polvileikkaus, mutta mies pääsi nopeasti kuntoon. Taitava hyökkääjä pelasi hyvät karsinnat Pitkäsen Jannen ja Koiviston Heikin kanssa.

Kosunen Teemu "Piisu"
Piisun kautta hidastivat sairastalut. Flussaa oli miehellä flunssan perään. Puolustajana varmaakin varmemmat otteet ja hoiti jämptisti kapteeniston työt. Leppoinen kaveri myös kentän ulkopuolella.

Pitkänen Janne
Kuumapäinen Janne Pitkänen näytti karsinnoissa mistä on tehty. Alkukaudella hieman tuskastelua ja kiukuttelua, mutta karsintojen alkaessa mies oli kuin uudesti syntynyt. Mukana tärkeissä maaleissa. Myös "onkimato"-lempinimen saanut Janne on taitava ja liukas pallon kanssa.

Nenonen Mikko "Nepo"
Ylöspäin pelaava puolustaja pelaa aina tilanteen loppuun asti. Kovaa duunia puolustussuuntaan ja tukee hyökkäyksiä hyvin ylöspäin. Nautti muutaman kerran parhaan pelaajan palkinnon kotiyleisön edessä loistavilla peleillä.

Toikkanen Joonas "Toke"
Nopeakinttuinen ja hyvälaukauksinen Toke pelasi perusvarmaa peliä illasta toiseen. Voittaa kaksinkamppailuja nopeudellaan ja pystyy ratkaisemaan laukauksellaan.

Laakkonen Johannes
Checking line-osastoa. Raatoi ja teki arvokasta duunia kolmoskentän kanssa. Kulmatrombien erikoismies pääsi nauttimaan niin muutamasta nätistä osumasta, kuin kiekkoharhautuksista. 

Hiltunen Jussi
Checking line-osastoa. Powerforward sai kuuman lavan ja hyvän maalivireen loppukaudesta. Pikkupeleissä pitelemätön mies.  

Holopainen Mikko "Nuha"
Intti sotki Nuhan kautta pahasti. Alkukaudesta hyvin mukana ja hyviä pelejä, mutta armeijaan lähdettyään ei miestä valitettavasti näkynyt. Voimakkaalla Rightin pelaajalla potentiaalia!

Savolainen Jarno "Bunde"
Saksan vahvistus väläytteli taitopeliään Checkin linen kulmapelissä ja teki tärkeitä maaleja karsinnoissa. Mies joka syöttää mieluummin kuin laukoo on mahtava mies kentän ulkopuolella, joka ei jää sanattomaksi.

Väänänen Asko
Junan kyydistä jättäytyminen lopetti Askon kauden. Kuitenkin näytti esimerkkiä nuorille pelaajille kauden aikana. Metsuri vailla vertaa.

Pellinen Jukka "Juki"
Jukin kautta sotki "urheilijan tyrä", joka vaati leikkauksen. Alkukauden jälkeen miestä ei pahemmin nähty kentällä, mutta kentän ulkopuolella mukana iloisella mielellä. Toivotaan, että ensikaudella parempi kausi. Maalivainua äidinmaidossa?

Pöyhönen Kasperi "Kassu"
Joulun jälkeen saatu duunari Kassu pelasi hienon loppukauden. Arvokasta duunia ja näyttävä maali viimeisessä karsintaottelussa alivoimalla. Tällaisia duunareita joukkue tarvitsee. 

Kauppila Aleksanter
Taitava puolustaja pääsi maistelemaan tunnelmaa tällä kaudella todella hyvin. Karsinnoissa pelaamassa ja ei hätäänny kovan paikan tullen. Pienikokoinen mies ei pelästy kaksinkamppailuja suurempien kanssa.

Mikkonen Kalle
Haistelemassa tunnelmaa. Suuremmassa roolissa junioreissa. Kasvaa hyvää vauhtia luottopuolustajaksi?

Frilander Niko
Ulkomaankeikka keskeytti Nikon kauden. Kuitenkin henkisenä tukena joukkueelle Facebookin välityksellä ja saapui joukkueen mukaan karsintojen ajaksi. Iloinen veikko. 

Lesch Petri
Joukkueen arvokkain pelaaja. Urheilija. Ystävä. Arvostan!

Holma Tuomas
Intti pilasi miehen kautta, eikä otteluita kertynyt montaa. Kuitenkin kova duunari, ja motivoitunut harjoitteluun. Toivottavasti ensikaudella enemmän mukana!

Iivanainen Riku "Kumi"
Kakkosmaalivahtina ollut Kumi hoiti pelaamansa ottelut paremmin kuin hyvin. Harjoittelee kovaa ja on kunnossa!

Antikainen Jonne
Ei paljon pelejä, mutta harjoituksissa kovia otteita. Ei pelkää pelata suurempiaan tai vanhempiaan vastaan. 

Korhonen Tuomas "Tumu"
Loukkaantuminen pilasi Tumun kauden. Kuitenkin arvokasta duunia huolto-osastolla.

Leinonen Arttu
Loukkaantuminen pilasin nuorikaisen kauden. Taitava ja suoraviivainen pelimies.

Lyytinen Daniel
Leschin oppipoika kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia.

Putkonen Henri
Rightin pelimies kävi haistelemassa tunnelmaa yhdessä ottelussa. Ei jännittänyt, ei hätkähtänyt tilannetta, vaan pelasi kelpo pelin.

Pylkkänen Kalle "Pyle"
Pyle mukana loppukaudesta. Hiljainen puolustaja, joka hoitaa tonttinsa.

Suihkonen Aatu
Henri Putkosen tapaan nuoremmista junioreista yhteen otteluun nostettu pelimies pelasi hienolla rohkeudella. Taitava ja rohkea puolustuspään pelaaja. Niitä ei ole koskaan liikaa!
 
Tiihonen Mikko
Tihonov hoiti homman kotiin! Aina tykännyt pelata Tiihosen alaisuudessa, eikä tämä kausi tuottanut pettymystä. Hommat hoidetaan viimesen päälle ja ajatusmaailmat kohtaa monessa asiassa. Elää pelissä ja on erittäin voitontahtoinen. Taktisesti fiksu, ja pääkopan valmennuksella auttanut minua eteenpäin.

Taira Timo
Joukkueenjohtaja, joka hoitaa hommat! Niitäkään ei ole koskaan liikaa. Timon kanssa homma toimii, ja on joukkueen mukana paljon.

Aleksi Taiponen
Huoltajan töitä hoidellut Taiponen täytteli pullot ja hoiti hommansa hyvin. Mukava kaveri ja vitsiniekka.

Katriina Manninen
Seuran puheenjohtaja hoiti kaikki meidän joukkueeseen liittyvät asiat erittäin mallikkaasti. Oli mukana muutamissa tapahtumissa, ja aina missä hän oli mukana, homma toimi moitteettomasti! Vaikka tuli tappio Pieksämäellä, autossa odotti eväät Katriinan laittamana. Pienet asiat ovat suuria asioita. Harvoin on ollut näin hyvin hoidettu taustat. Kiitos kaikille taustoja hoitaville!


Päättäjäiset ja pyttykerho

1 kommentti
pyttykerholaiset koolla

 Kauden päättymistä juhlistettiin eilen lauantaina. Loistavaa oli juhlia, kun oltiin päästy tavoitteeseen. Projekri "Divarinousu" saatettiin onnistuneesti päätökseen. Tässä ollaan kuitenkin päästy vasta tien päälle ja matka on alkanut...

Pahoittelen hieman vähäisiä merkintöjä blogissa tällä viikolla. Viikko meni kiireessä palautuessa ja kouluhommien parissa. Myös tietoteknisistä syisyä en ole pystynyt päivittämään niin aktiivisesti, sillä tietokone ollut hieman rikkinäisenä. 

Ajatuksia ja tuntemuksia divarinoususta

1 kommentti
Tero "Josse" Korhonen juhlisti divarinousua pelaamalla tietokonetta.

Pikkuhiljaa tilanne on alkanut rauhottumaan ja arki alkaa lähestymään. Tämä päivä vielä vapaata koulusta, mutta huomenna jatkuu koulunkäynti. Sunnuntaina ratkesi divarinousu ja pari päivää tässä on mennyt aikalailla hyvillä mielin. Tässä vähän ajatuksia, ottelusarjasta ja näistä päivistä yleensäkin. 

Rilli tulille
Sunnuntaina ottelun jälkeen oli rentoutunut olo. Divarinousu tuli ja fiilis oli sen mukainen. Valmentajaa suihkutettiin ja hetkestä nautittiin. Illalla oli yhteistä illanviettoa Kuopioon päästyämme luvassa, ja pikkutunneille asti valvottiin. Eilen maanantaina oli luvassa yhteistä saunomista ja kohti arkea tässä mennään.

Partakin lyheni pleijjaripelien päätyttyä.

Ottelusarja yllättävän helppo
Olimme valmistautuneet todella hyvin viimeiseen ottelusarjaan Vantaata vastaan. Ensimmäisessä ottelussa olimme henkisesti todella valmiita taistelemaan, ja hyvä kuntopohja antoi meille virtaa pelata kolmella ketjulla suht tasaisesti. Kahden erän jälkeen Vantaa putosi tahdista ja selkäranka katkesi. Meillä oli hyökkäysalueella paljon aikaa ja vikkeläjalkaiset nuoret jättivät Vantaan jälkeensä.

Toinen osaottelu sai karmivan alun. 10minuuttia taulussa ja vastustajalle 3-0. Tiesimme, että vastustajan täytyy koittaa jotain uutta, mutta kuitenkin vastustajan kova prässi ja fyysinen kaksinkamppailu pelaaminen hieman yllätti. Usko omaan tekemiseen ei loppunut, ja ensimmäisen erän lopun Tero "Josse" Korhosen vanhanaikainen maali loi uskoa lisää. Toisen erän alussa vastustajan jalka loppui, eikä prässääminen ja kaksinkamppailupelaaminen ollut ensimmäisen erän luokkaa. Muutama nopea maali peräjälkeen käänsi henkisen otteen meidän puolelle ja vastustaja jäi. Viimeisessä erässä vastustaja koitti vielä nousua ilman maalivahtia, mutta ilman tulosta tai selkeää otteen saamista pelistä.

Omaan peliini en voi olla täysin tyytyväinen karsinnan finaalisarjassa. Molempien otteluiden alussa olen ollut aivan liian kipsissä, eikä fiksuja ratkaisuja ole tullut. Vasta pelien loppuun ja niiden ratkettua olen saanut pelistä kiinni. Tästä ei kuitenkaan ole nyt syytä murehtia. Joukkuepeli, ja onnistuin kauden tavoitteessa: pääsin ykkösdivariin!

Mielestäni "kuolemanlohkon" voittoja ei ollut sitä tasoa mitä siitä oltiin puhuttu. Tietenkin me olimme tehneet kovasti töitä koko kauden ajan niin fysiikan kuin pelillistenkin asioiden osalta, mikä varmasti näkyi. Meidän muutosvalmius tilanteiden tullen oli loistavaa. Kokoonpanot elivät jonkin verran vielä karsinnoissakin pienten loukkaantumisten vuoksi, mutta se ei joukkuetta hetkauttanut. Myös pelitapaamme tekevät muutokset oli helppo tehdä vastustajajoukkuetta ajatellen, sillä olimme harjoitelleet tätä koko kauden ajan. Päävalmentaja Mikko "Tihonov" Tiihosen pelinluku peluutuksessa sekä pelitavan muutoksessa on mielestäni ihailtavaa. Peluutuksessa kuumat pelaajat pysyivät pelin sisällä, sekä jokaista joukkuetta vastaan saimme luotua toimivan pelitavan pienillä muutoksilla.

Savon Sanomatkin muistivat meitä hieman isommalla jutulla.

Kaavio?
Mielestäni karsinnan kaaviossa on parantamisen varaa. Meidän kovin karsintojen ottelusarja oli ehdottomasti Ponovoa vastaan. Myös tilastojen valossa toisen nousijan Top Teamin vaikein ottelusarja oli Savo-Karjala lohkon Pisabaa vastaan. Niinpä herää kysymys, miksi Etelä-Suomen, Keski-Suomen ja Länsi-Suomen joukkueet pääsevät suoraan toiselle kierrokselle, jos joukkueiden taso on huonompi kuin joukkueilla, jotka joutuvat pelaamaan ensimmäisen kierroksen? Fakta oli tänä vuonna se, että divariin nousseet joukkueet olivat kaikki joukkueita, jotka pelasivat kolme ottelusarjaa. Mielestäni Ponovolla olisi ollut todella hyvät nousumahdollisuudet erilaisella kaaviolla. Ensi vuonna kaavio uusiksi ja tasavertaisemmaksi? 

Elämä jatkuu
Arki koittaa pian ja kouluhommia olisi kevään mittaan jonkin verran tehtävä. Nyt alkaa ylimenokausi, mikä tarkoittaa kunnosta huolehtimista ja pään ja kropan lepoa. Tästä on hyvä jatkaa.

NY RILLATAA!!!

2 kommenttia

Voitto. Divariin.

Ensimmäinen askel

Kommentoi

"Voittaja ei väsy", kuten Welhojen raportissa luki. 9-1 voitto SB Vantaasta tekee mielen iloiseksi. Loistava taistelu koko sakilta. Kuitenkin huomenna homma jatkuu ja tilanne on nyt nollattu! Huomenna uusi peli.

Iltahommat, pakkaukset ja unta palloon. Huomenna aikaisin matkustamaan kohti Vantaata.

Videoennakko: SB Welhot - SB Vantaa

Kommentoi
Finaali lähestyy. Pitkä kausi ollaan menty ja tähän ollaan tultu. Edessä karsinnan finaalivaihe SB Vantaata vastaan.

Fiilis on aivan mahtava päästä pelaamaan viimeiseen vaiheeseen. Kuitenkin mieli on todella nöyrä, vastustaja kun on varmasti juuri sitä luokkaa mitä tässä vaiheessa kautta kuuluukin olla. SB Vantaa pelasi tiukan ottelusarjan Lasbia vastaan aiemmassa karsinnan vaiheessa ja nousikin vasta kolmannen ottelun viimeisellä kymmenellä minuutilla takaa voittoon. Myös Vantaasta voi mainita sen, että vastassa entinen Koovee-aikainen joukkuekaverini Teemu "Virpiö" Jokinen.

Tämä viikko olemme tehneet hyvin töitä joukkueen kanssa. Osallistujamäärä harjoituksissa ollut hyvä, sekä tekemisessä näkynyt särmikkyys. Viikonloppuna kuitenkin edessä suurin urakka.

Alla joukkueen fiiliksiä ja tekemistä videoennakon muodossa:



Lisäksi allekirjoittaneen haastattelu, hieman erilaisesta kuvakulmasta.



SB Welhot - SB Vantaa lauantaina 7.4. klo 17.00 Kuopiohalli. Tervetuloa!

Parran kasvua

Kommentoi

Pleijjariparta kasvaa ja tunnelma tiivistyy. Viikonloppuna alkaa karsinnan finaalivaihe, joka meinaa sitä, että kahdella voitolla on tarjolla nousu divariin. Eilen vastustajaksi selvisi SB Vantaa, eli reissua Etelä-Suomeen siis luvassa ensi sunnuntaina.

Viikon ohjelmassa luvassa tänään fysiikkareeniä, jonka jälkeen teräviä lajiharjoituksia ja herkistelyä lauantaina varten. Tämä viikko on aikaa hioa kuvioita kuntoon ja tehdä terävästi töitä. Nyt on se aika kaudesta, että ei tarvitse säästellä vaan hetki alkaa olemaan käsillä.

Nöyränä, mutta tietenkin mahtavalla fiiliksellä vietän tätä aikaa kaudesta! Vielä ei olla mitään voitettu.

"Finaaliin"

Kommentoi

Kauniaisista 3-7 vierasvoitto ja hyvillä mielin "finaaliin". 2/3 ottelusarjoista pelattu, ja päämäärään jäljellä yksi ottelusarja, joka alkaa ensi viikonloppuna kahdella ottelulla. Tänään ottelu oli ihan jees, mutta suuria tunteita ei kuitenkaan ottelu tuottanut. Meiltä erittäin hyvän pelin pelasivat kakkosketjun Janne Pitkänen ja Tero "Josse" Korhonen, jotka nakuttivat pari pistettä mieheen.

Tällä hetkellä ruokailu Lahdessa takana ja yötä myöten matkustusta kotiin. Mahtava fiilis matkustaa tällaisten jätkien kaa voitetun ottelun jälkeen. Huippu puolia tässä hommassa!

Ensi viikolla tulossa hyvä reeniviikko. Pääsemme kolme kertaa harjoittelemaan Kuopiohallilla pitkät harjoitukset, jonka jälkeen lauantaina alkaa karsinnan viimeinen vaihe. Eli Kuopiohallilla alkaa karsinnat. Vastassa meillä joko Lasb tai SB Vantaa, huomisen heidän keskenäisen pelin perusteella. Nyt palautumista ja sitten loistava viikko alle ja taistelemaan kohti päämäärää.