Kommenteissa kyseltiin jokin aika sitten minun tarinaani salibandyn parissa. Tässä hieman avattu omaa peliuraani tähän asti kolmiosaisessa juttusarjassa.
Aloitus
Salibandyn pariin päädyin suurimmaksi osaksi isäni jalanjälkiä seuraamalla. Isäni pelasi alasarjoja, kun olin alle kouluikäinen ja kotona tuli tietenkin pelattua. Nuoruusvuosina kuitenkin ensimmäisenä lajina oli jalkapallo, kuten monella muullakin salibandypelaajallakin. Nilsiässä, missä lapsuuteni vietin, ei ollut kovin laajaa kirjoa harrastusten suhteen, joten tuli mentyä sinne mitä oli tarjolla. Joka kesä tuli käytyä Nilsiässä järjestetyssä Nappulaliigassa pelaamassa jalkapalloa, mutta myös sarjajoukkueessa olin mukana.
Salibandyn pariin päädyin ykkösluokalla sählykerhon kautta. Jalkapallo alkoi jäämään ala-asteen alkupuolella, kun muistan tympääntyneeni pelaamiseen kun muut eivät syötelleet tarpeeksi. Ala-asteen puolivälissä salibandyharrastus sai lisää potkua kun Nilsiässä silloisen salibandyseuran NFL:n kaksi pelimiestä Ari Ahonen ja myöhemmin kultaa SSV:ssä huuhtonut Teemu Piispanen päättivät pistää sählykerhon pystyyn NFL:n alaisuuteen. Tässä vaiheessa pelipaikkakaan ei ollut täysin selvänä, sillä mielellään välillä tuli oltua maalivahtina ja välillä kenttäpelaajana.
Välillä innostus sitten lakkasi hetkeksi, mutta pian palasinkin takaisin lajin pariin kun sarjajoukkuetta oltiin perustamassa. NFL oli yhdistynyt Varpaisjärven SB Raptorssin kanssa, joista oli muodostunut SB Savo. Sarjajoukkue siis perustettiin ja SB Savon nimiin. Junnut olivat tuolloin E- tai D-junnut ja siitä asti on tullut joka kausi pelattua.
Kausi 05-06
Pikkuhiljaa aloimme pärjäämään omassa Itä-Suomen lohkossamme, kun valmennusvastuun otti kuopiolaisille salibandyväelle tänäkin päivänä tuttu Mikko Tiihonen. C89-junnuissa reenaaminen alkoi koventumaan ja taktisia asioita alkoi tulemaan. Tämä maistui minulle, niin alkoi itsekin löytämään omaa rooliaan kentällä paremmin. Myös nuina aikoina, eli ylä-asteella aloitin jalkapallon uudelleen, kun tajusin, että tekee hyvää reenata futista kesäisin. Kuitenkin Nilsiässä jalkapallo otettiin sopivan rennosti, mikä sopi todella hyvin yhteen salibandyn kanssa. Olen kiitollinen, että pystyin pelaamaan molempia lajeja.
Samassa C89-sarjassa pelasi vastassa monia tuttuja pelimiehiä kuten Aleksi Viinikainen ja Perttu Puska. Lopulta tuona vuonna pääsimme 16 parhaan sakkiin Suomessa, mutta jatkoon ei ollut kyllä mitään asiaa. Tuon kauden aikana aloin vähän ymmärtää pelistä jotakin, kun sai hyvää valmennusta ja kokonaispaketti oli todella hyvin kasassa. Nilsiässä oli paljon höntsyvuoroja joissa tuli käytyä pelaamassa, samoin innokkaita pelikavereita riitti, että aina saatiin jonkin tasoiset pelit aikaiseksi. Noita pelejä on kyllä ikävä!
Ilmaveivimaali aluejatkosarjassa C89-junnuissa.
Seuraavassa osassa käsittelyssä vuorossa SB Savon A-junnuvuodet, sekä ykkösdivarivuodet SB Savon miesten riveissä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti