Reenipäiväkirja80 1v

Kommentoi

Reenipäiväkirja80 viettää tänään 1v syntymäpäiviään. Tasan vuosi sitten lähdin blogikirjoittelun pariin ja päivä päivältä tälläkin saralla oppii uusia asioita. Kirjoitusten taso ei aina välttämättä ole ollut kaikkein parhainta, mutta toivottavasti tässä kehittyy ja oppii löytämään oman hyvän linjansa.

Myönnän, että ensimmäisenä vuonna monet kirjoitukset ovat olleet todella pinnallisia, eikä välttämättä syvällisiin aiheisiin tai pohtimisiin paljoa olla päästy. Kuitenkin tarkoitus olisi pohtia ja kirjoitella vähän syvemmältikin.

Ensimmäisen vuoden kävijätilastoihin täytyy olla kyllä tyytyväinen. Vuoden aikana yhteensä sivulatauksia tuli 29 741, mikä tekee kuukautta kohden lähes 2500 sivulatausta. Kävijämäärät ovat olleet lähes kokoajan nousussa ja uskoisin, että divarinousu tuo entistä enemmän seuraajia ensivuonna.

Tällä viikolla olemme aloittaneet harjoitteluun joukkueen kanssa ja täytyy myötää, että aivan mahtavaa on ollut jätkien kanssa taas päästä sorvin ääreen. Toisaalta omaa stressiä häviäminen ja "yrittäminen" aina tuo, mutta ehkä se on omalta osaltaan tämän homman suolakin.

Reenipäiväkirja80 kiittää kaikkia seuraajiaan ja muistakaa pysyä kuulolla!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti